Etusivu

 

Birgit mummun blogi  (vuosi 2009)

Valikkoon=>

 

 
     
   

Joulupuuroo

17.12.2009

Voit luopua joulukuusesta ja muista koristeista, mutta perinteinen jouluruoka on se mikä tuo joulumielen. Uunin sylissä aatonaattona muhivan kinkun tuoksu on ehdottomasti se, mikä aloittaa varsinaisen joulunvieton.

Meillä joulumenyyn suunnittelu tänä jouluna on ollut poikkeuksellista. Thaimaan matkalle lähtö joulupäivänä toisaalta helpottaa ruokatouhua, mutta toisaalta köyhdyttää aattoillan perinnepöytää. Ruoan määrä on radikaalisti aiempia jouluja pienempi, kun ruokia valmistetaan vain aattoiltaa varten. Ensin oli aikomus rakentaa tarjoilu täysin normaalista jouluruoasta poikkeavaksi, mutta lopulta tultiin siihen tulokseen, että ainakin kinkkua, laatikoita ja lohta pitää joulupöydässä olla. Valmislaatikot ja maustesilli hankitaan kaupan hyllystä, mutta lohi savustetaan itse jouluaaton hämärtyessä. Pienen kinkun paistamisesta sulaa sopivasti lientä, josta rakentuu herkullinen kastike.

Jouluaattoa yritetään viettää perinteisin menoin; aattoaamun joulupuuro, iltapäivän joulukahvit ja huippuna jouluateria illansuussa. Siis yritetään elää normaalisti, vaikka lapsenlapsilla (tytöillä) matkan odotus tänä vuonna sivuuttaakin muutoin niin jännittävän pakettien odotuksen.

 

 

Tiukkapipo?

9.12.2009

 

Käyn päivittäin vilkaisemassa vieraskirjaani, vaikka sinne niin kovin harvoin kukaan vaivautuu kirjoittamaan. Ilahdun aina, kun saan palautetta, onhan tämä sivujen ylläpito sellaista yksinäistä nykertämistä eikä vastakaikua tahdo saada mistään. Enkä vielä yrityksistä huolimatta ole onnistunut luomaan esim. tänne blogin sivuille "Kerro mielipiteesi"-lokeroa.

 

Nyt sain saksankielisen palautteen Dorikselta: Ich finde den Aufbau der Seite sehr gut. Macht weiter so.  Ymmärrän tuon palautteen siten, että hän pitää sivuistani. Mahtavaa, kun sivuillani vieraillaan yli kielirajojen. MUTTA olenko tiukkapipoinen, kun poistin sen pikkumaisuuttani viestiin liitetyn www-osoitteen vuoksi. En edes käynyt tuolla sivulla, mutta otaksuin sen sisältävän nimen perusteella seksifilmimateriaalia. Näinkin voidaan tuotteita salakavalasti markkinoida. Hassulta vaan tuntuu tällaisen mainonnan yritys näillä sivuilla, kun kohderyhmä täällä on oletettavasti enimmäkseen mummuja ja keski-ikäisiä naisia. Ehkä nuo päivittäiset kävijämäärät houkuttivat pistämään tuon www-osoitteen näkyviin.

 

Danke Doris kuitenkin palautteestasi!

 

Muuttolinnut

22.11.2009

Marraskuu on mielestäni se vihonviimeinen aika asustaa täällä pohjolassa. Valonlapsena tätä harmautta ja kosteutta on vuosi vuodelta yhä vaikeampi sietää. Ei ole suurikaan ihme, että meitä suomalaisia karkaa jo lokakuussa pilvin pimein muuttolintuina sinne, missä sadetakki ja huopatossut ovat tarpeettomia.

Kahden viikon lomareissulla ja hotellissa asuen ei vielä ehdi kunnolla päästä jyvälle näiden talvehtijoiden elämänmenosta. Aurinkorannikolla asustavien ystävien parissa tiiviisti oleskellen kuitenkin saimme jonkinlaista selkoa siellä majaansa pitävien arjesta. Tuonne Espanjan rannoille on kielitaidottomanakin helppo kotiutua, jos naapurustossa asuu satoja kotomaasta talvea pakoon lähteneitä. Palveluita saa omalla kielellä papista parturiin. Ruisleipää ja lenkkimakkaraa saa ostaa "skandien" kaupasta ja lapset voivat käydä suomalaista koulua. Eikä uutisista ja "Kotikadun" vaiheista jää osattomaksi, kun Suomi-TV lähettää rakkaan telkkumme ohjelmistosta koottua ohjelmaa aamusta iltaan.

"Viidakkorumpu" antaa vinkkejä hyvistä, edullisista ruokapaikoista. Mieleenpainuvin oli espanjalainen pieni ravintola, jonka tasosta vaikuttui, kun paikan kansoittivat paikalliset "alkuasukkaat", jotka meluisasti seurustellen ahmivat herkullisia merenantimia ja tiriseviä pihvejään. Päivän menusta valitsin alkupalaksi katkarapucocktailin, pääruokana grillattua kalaa, jonka nimelle ei löydy käännöstä millään kielellä. Juomana puolipulloa punaviiniä. Herkullista ja edullista, koko lysti maksoi yhdeksän euroa!

Ruokakauppojen hintatasosta meinattiin saada virheellinen kuva, kun poikettiin ostoksille hotellin lähellä olevaan tasokkaaseen "sittariin", jossa taisi olla turistihinnat. Vertailukelpoisemman kuvan sai paikallisen Lidl'n hintatasoa vilkaistessa. Itsestään selväähän on, että viinin ja oluen hinta tuolla etelän maissa on ihan eri planeetalta kuin meillä, mutta muissakin hinnoissa siellä voisi jäädä kukkaron pohjalle säästöön muutama roponen. Muutenkin Lidl on panostanut tuolla aurinkorannikolla palveluun; sisään/uloskäynnin viereen oli sijoitettu runsas liha- ja juustotiski. Janon äkkiä yllättäessä kurkkunsa saa kostutetuksi tiskin jatkeena olevan kuppilan olut- tai cavahanoista.

Lauantaisilta "varkaiden markkinoilta" onnistuu löytämään melkein mitä vaan pienellä rahalla. Muita markkinatilaisuuksia löytyy päivittäin eripuolilta rannikkoa. Ainakin meille "hörsö"- korujen friikeille nämä torit ovat onnen seitsämäs taivas. Eikä maksa paljon, muutamalla lantilla saat koristettua itsesi päästä varpaisiin!

Tärkein kriteeri talvehtimispaikan valinnassa lienee kuitenkin ilmasto. Sen huomaa, kun kuuntelee kielten sorinaa rantakuppiloissa. Brittejä tuntuu olevan joka puolella, heillähän siellä saarellansa on kolmesataa sadepäivää vuodessa. Fuengirolassa oleskellun kahden viikon aikana sade kiusasi meitä yhtenä päivänä noin puolen tunnin ajan. Päivälämpötilakin pysytteli 20 asteen paremmalla puolella, eikä illatkaan niin kovin viileitä olleet. Mukavaa oli nauttia rauhassa aamiaista parvekkeella ja katsella päivään heräilevää meren rantaa.

Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen on kuitenkin pakko kertoa se pahin epäkohta, joka riivaa tätä muutoin niin mukavaa olinpaikkaa. Köyhistä maista elintason perässä tunkeutuvat "maahanmuuttajat" käyvät helposti taskullasi tai lompakollasi, ellet ole koko ajan varuillasi. He osaavat ammattinsa niin hyvin, ettet huomaakaan vieraan käden olevan laukussasi. Säälittävän näköinen hippipussi olalla ja hameen vyötärön sisäpuolelle hakaneuloilla kiinnitetty rahapussukka pelastivat itseni joutumasta näiden vandaalien hyökkäyksen kohteeksi.

Niinhän se on, kaikella on puolensa!  Täällä kotona on kylmä ilmasto, mutta lämmin turvallisuus - siellä lämmin ilmasto, mutta kylmä turvattomuus.

     
   

Heimlich

1.11.2009

Pienestä se on kiinni tämä hengissä pysyminen. Varmaan suurin osa ihmisistä ei edes osaa kuvitella, miten helposti poistuminen ajasta ikuisuuteen voi tapahtua. Tarvitaan vain pieni pala ruokaa, joka juuttuu henkitorveen niin tiukasti, ettei ilma pääse kulkemaan keuhkoihin, ja siinä se sitten onkin! Jos lähellä ei satu olemaan ihmistä, joka pystyy auttamaan, on tilanne todella vakava.

Itse olen nyt saanut kokea tämän tilanteen kahdesti parin päivän sisällä. Edellisestä kerrasta onkin jo kulunut aikaa yhdeksän vuotta. Itse en keksi syytä tähän ilmiöön; olenko sitten tavallista herkempi saamaan ruokaa "väärään torveen", vai enkö osaa pureskella ruokaa tarpeeksi, niin että se juuttuu tiukasti henkitorveen.

Istuttiin ystävien luona nauttimassa kahvin kera tuoretta ohrarieskaa mukavia jutustellen. JA PAM! Yhtäkkiä en saanutkaan ilmaa keuhkoihin; en pystynyt puhumaan; haukoin vain hirvittävän hätäisesti henkeä, joka ei tahtonut onnistua millään. Refleksin omaisesti pomppasin pystyyn, ystävä hakkasi lapaluitten väliin. Ei tehoa! Miehellä oli sen verran kokemusta tilanteesta vuosien takaa, että hän oivalsi tilanteen vakavuuden ja syöksyi auttamaan. Onneksi mieleen muistui Heimlichin ote, jolla sairaanhoitajaystäväni oli edellisen kerran saanut tilanteen selvitettyä.

Tilanteen pirullisuus on siinä, ettei aikaa ole jäädä miettimään ja pohtimaan, mitä tulisi tehdä seuraavaksi. Läheisiä hirvittää tilanne, että potilaalta lähtee taju kankaalle. Vastuu on suunnaton! Tiukassa oli tälläkin kertaa, onneksi ilmaa pääsi hirvittävällä korinalla sen verran, että useammalla heimlichilla ehdittiin saada juuttunut ruoka lennähtämään irti.

Heimlichin ote on amerikkalaislääkärin  keksimä hätäkeino estää henkilöä tukehtumasta. Toimenpide tehdään, jos esimerkiksi ruokaa on joutunut kurkkuun jumiin. Ote tehdään niin, että mennään tukehtuvan taakse, laitetaan omat kädet tukehtujan käsien alta yhteen pallean yläpuolelle ja vedetään voimakkaasti.

 

 

Nettivaraus

29.10.2009

 

Kuulun niihin ihmisiin, joilla "ei ole aikaa" tutustua ja perehtyä saamiinsa käyttöohjeisiin, ajo-ohjeisiin tai mihinkään pitkäveteiseltä näyttävään ohjeistukseen. Sen kun vähän vilkaisee päällisin puolin, niin kuvittelee pärjäävänsä.

 

Sain kutsun jo odottamaani mammografiaseulontaan.  Sen verran vilkaisin kutsukirjettä, että totesin,  ettei minulle varattu aika ollut sopiva, vaan se olisi muutettava sopivampaan ajankohtaan. Senkin silmäni keksivät kirjeestä, että ajanmuutoksen voi tehdä terveystalon kotisivuilla omalla henkilötunnuksellani. Voi miten kätevää!!!!

 

Onnistuinkin varaamaan uuden ajan varauskalenterin ilmestyttyä näytölle heti samalle päivälle. Siitä vaan tukkaa kampaamaan, puuteria tupsuttamaan ja auton nokka kohti Hyvinkäätä, jossa olin ollut kolme viikkoa aiemmin papa-kokeissa. Matkalla vielä siunailin tämän nykyajan asioimisen ihanuutta ja helppoutta.

 

Tullessani paikalle totesin iloisena, ettei jonossa ollut ketään ennen minua. Siinä minä sitten istuin odottamassa, että minut kutsutaan sisälle tutkimushuoneeseen. Aikaa kului puolisen tuntia ja muitakin jonottajia istui jo vuoroaan odottamassa. Siinä keskusteltiin "tyttöjen" kesken, milloin kenenkin oli määrä päästä tutkimukseen. Hämmästyin, kun minun jälkeeni oleva nainen huudettiin sisään. Jokin tässä jutussa nyt mättää! Niinpä pomppasin pystyyn selittämään, että olin tehnyt ajanvarauksen netissä. Ystävällinen hoitaja tarkisti tilanteen koneelta ja totesi, että henkilötunnuksellani varaus löytyy, mutta "varauskirjan" rivillä siitä ei näy merkkiäkään. Voi voi tätä tietotekniikan aikaa!!!

 

Eipä hätää! Pääsin kuitenkin seuraavana tutkimukseen. Riisuin kuuliaisesti yläosan paljaaksi ja jäin odottamaan, kun hoitaja etsi lähetettäni koneelta. Onpas pulmallista, kun korttia ei saa millään ilveellä näytölle. Sitten välähti! Minun olisi pitänyt olla Helsingissä Jaakonkadun terveystalolla, eikä seisoa siinä Hyvinkään pisteessä rinnat paljaana! Hoitaja yritti ystävällisesti korjata tilanteen ja muuttaa varausaikaa sinne missä juuri olin paikalla, jotta toimenpide olisi saatu tehtyä saman tien. Eihän se niin vaan onnistukaan, ei ole valtuuksia tehdä tuollaista muutosta. Ei voi mitään.

 

Niinpä jouduin ottamaan vanhat konstit käyttöön ja soittamaan ajanmuutos numeroon. Ei näissä nykyajan systeemeissä mitään vikaa ole. Oikein ovat käytännöllisiä, kun itse pystyy hoitamaan omat asiansa. MUTTA kun vielä oppisin sen, että on parasta lukea kaikki teksti, eikä jättää mitään oletuksen varaan.

 

     
   

Avuttomuus

15.10.2009

 

Jos terveeltä ihmiseltä kysyy, mitä hän toivoisi, jos saisi tilaisuuden esittää yhden toteutettavan toiveen. Arvatenkin vastaus olisi useimmiten jokin rahaan liittyvä toive: perintö, lottovoitto, velkojen armahdus.... Harva tulee ajatelleeksi ensimmäiseksi terveyttä.

 

Asia kirkastuu konkreettisesti sinä aamuna, kun yrität nousta sängystä ja huomaat, ettei aamu olekaan ihan totutun kaltainen. Mikään ei ole kohdallaan, kun elimistö ja kroppa eivät suostu aloittamaan päivää normaali rutiinilla.

 

Pieniä selkävaivoja lukuun ottamatta, olen saanut aloittaa aamuni suht´ reippaana ja elinvoimaisena, kunnes koitti sekin aamu, jolloin...

hädin tuskin sain kammettua itseni käsivoimia käyttäen ylös sängystä. Matka makkarista viereiseen huoneeseen tuntui peninkulmalta, kun hampaat irvessä siirtelin jalkaa toisen eteen muutaman sentin kerrallaan. Pakko oli välillä vajota istualleen tuskanhikeä kuivailemaan, mutta sekin asento tuotti tuskaa, joten parasta olisi päästä pitkäkseen selkää oikaisemaan. Pyörtymispisteessä onnistuin jotenkin hoippumaan olkkarin sohvalle, johon jäin liikkumattomana odottelemaan miehen lenkiltä paluuta.

 

Pahinta oli avuttomuus, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Yksin en pystynyt tekemään yhtään mitään: noukkimaan silmälaseja matalalta pöydältä, riisumaan yöppistä ja pukemaan päivävaatteita. Monenlaiset ajatukset ehtivät päässä pyörähtää. Pahinta oli epätietoisuus siitä, mistä tässä nyt oikeastaan oli kysymys. Itse en muistanut mitään epätavallista liukastumista tai nyrjähdystä tapahtuneen. Onko alakroppani halvaantumassa? Onko osteoporoosi iskenyt? Ehdinkö toipua/toivunko ollenkaan ennen edessä olevia, jo maksettuja matkoja, joille olin seuraksi värvännyt ystäviäni ja läheisiäni.

 

Olimme yhtä mieltä siitä, että apua olisi haettava päivystyksestä, jonne onneksi sain ajan välittömästi. Mies auttoi pukemisessa; itku pääsi oman avuttomuuden ja kipujen vuoksi. Ambulanssia ei sentään tarvittu, kun jotenkin kikkailemalla onnistuimme vääntelemään kropan auton ovesta sisään makuuasentoon.

 

Terveyskeskuksessa sain vahvan kipulääkityksen ja taivas aukeni, kun kipu hellitti!!

Mikä onkaan se tärkein juttu elämässä?