Päivän juttu Etusivulle Valikkoon Huumorikortit
 

 

 

 

Sika

 

 

 

Kannattiko?

Kaksi miestä oli viettänyt hyvin nuhteetonta elämää ja niinpä he pääsivätkin taivaaseen. He olivat harrastaneet liikuntaa ja muutenkin terveellisiä elämäntapoja, eivätkä olleet koskaan polttaneet tupakkaa , eivätkä käyttäneet alkoholia.

Taivaassa he kulkivat tutkimassa paikkoja ja ihailivat suureen ääneen kaikkea kauneutta ja loistoa ja nauttivat suunnattomasti kohtaamastaan yltäkylläisyydestä. Äkkiä toinen tokaisi: "Kyllä nyt harmittaa!"

"Mikä niin?"

"Ajattele nyt. Jos olisimme ahkerasti ryypänneet, rällänneet ja polttaneet tupakkaa, olisimme päässeet nauttimaan tästä kaikesta jo kymmenen vuotta sitten."

 

 

Kolmen pikkulapsen älynväläys:
Lähdetään Afrikkaan ja mennään naimisiin!


Kolmen saksalaisnaperon matka Afrikkaan loppui lyhyeen. Poliisi nappasi heidät kiinni jo kotikaupungin Hannoverin rautatieasemalta.

Viisi-, kuusi- ja seitsemänvuotiaat lapset kertoivat kyllästyneensä Saksan kylmyyteen. Matkalla Afrikkaan oli toki toinenkin tarkoitus. Trion kahden vanhimman jäsenen tuli solmia siellä avioliitto. Morsiamen viisivuotias pikkusisko oli otettu mukaan vihkimisen todistajaksi.

Kolmikko oli varustautunut pitkään matkaansa hyvin. He kantoivat mukanaan matkalaukkuja, jotka oli täytetty muun muassa ruoalla, uimapuvuilla ja aurinkolaseilla.

Poliisi kertoi naperoille, että matkustaminen Afrikkaan ilman rahaa saattaa olla hieman ongelmallista.

Korvaukseksi matkan tyssäämisestä virkavallan edustajat tarjosivat kolmikolle esittelykierroksen kaupungin poliisilaitoksella. Sen jälkeen naperot luovutettiin vanhemmilleen.