Päivän juttu Etusivulle Valikkoon Huumorikortit

 

 
 
 

 

 

 

Sika

 

 

 

Haaksirikko (osa 1)
 
Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita. Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen. Eräänä päivänä, kun insinööri oli makailemassa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen Nainen, jota hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti hänen luokseen. Epäuskossa mies kysyi häneltä:
 

"Mistä sinä tulit? Kuinka sinä pääsit tänne?"

"Soudin saaren toiselta puolelta, nainen vastasi. Ajauduin tänne, kun risteilyalus upposi joitain kuukausia sitten."

"Uskomatonta, insinööri vastasi. Luulin että kukaan muu ei selviytynyt. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautu luoksesi, minulla ei ole mitään."

"Olen yksin, nainen vastasi, eikä tämä soutuvene ajautunut, ei minullakaan ollut mitään."

 

Mies oli hämmentynyt.
 

"Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?"

"Voi, sehän oli yksinkertaista, nainen vastasi. Tein soutuveneen siitä, mitä täältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun oksia, ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan Eukalyptus-puusta."

"Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta! insinööri änkytti. Sinulla ei ollut työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä siinä onnistuit?"

"Eihän se nyt ollut ongelma, nainen vastasi. Saaren toisella puolella on paljon ihmeellistä laavakiveä ja huomasin, että kun sitä kuumentaa tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan."

"Mutta ei siitä sen enempää, nainen jatkoi. Missä sinä asut?"

Häpeillen insinööri tunnusti, että hän oli nukkunut rannalla avotaivaan alla koko ajan.
 

"No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni, nainen sanoi."