Nykymummot laiskoja?

Ovatko nykymummot laiskoja, kun eivät ehdi, kerkiä tai viitsi osallistua lastenlastensa hoitamiseen? Miksi lapset eivät pääse milloinkaan mummilaan hoitoon? Vahingossa jouduin netissä pyöriessäni tätä aihetta käsitteleville  muutamille keskustelupalstoille

Tässä parhaita aloja, olkaapa hyvä!

  

 

Uskokaa vaan nykymummot että nykyään kaikilta vaaditaan paljon enemmän kuin 40 vuotta sitten. Lisäksi vielä yhteiskunnan paineet ovat kasvaneet huomattavasti. Vaihtaisin elämäni heti 60-luvun elämään, jos se olisi mahdollista. Töihin juoruamaan ja rentoutuneena, kotiin levänneenä, eikä kotona enää tarvitse työasioita murehtia. Työpaikka turvattu. Nykyään organisaatiot muutetaan keväällä ja syksyllä, eikä koskaan voi olla varma tuleeko kenkää, asuntojen reaalihinnat on suurien ikäluokkien ahneudesta johtuen keinotekoisesti pumpattu taivaisiin, jotta saa hyvät eläkerahat myydessään asuntoa naapurin kakaroille. Kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna, 60-luku oli leppoisaa oleskelua ja kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna suuret ikäluokat ovat ahneita ja kiireensä he kyllä järjestävät ihan itse. No me 30-40vuotiaat järjestetään omat kiireemme 20 vuoden päästä, kun suuret ikäluokat makaavat paskavaipoissaan..

 

 


 

 

He kokevat, että heillä oli raskaampaa, koska silloin ei ollut pesukoneita, juoksevaa vettä, valmisruokia, astianpesukonetta, kertakäyttövaippoja, laadukkaita vaatteita jne.

 


 

 

Ennen kyllä oli äideillä usein apua sukulaisista enemmän.

Toisin on nykyään, kun monet eroavat vanhoilla päivillään ja perustavat uusia perheitä, golffaavat ja juoksevat harrastuksissa. Eipä ole oikein aikaa omille lastenlapsille. Esimerkiksi me olimme aikoinaan kesällä usein monen monta päivää, jopa viikon mummolassa ja muutenkin vanhempamme saivat todella paljon apua lastenhoidossa omilta vanhemmiltaan. Toista on meillä kun apua ei tule ollenkaan.

 


 

 

Ennen vanhaan koko suku asui samas talossa ja kaikki hoitivat yhdessä lapsia...näin se on, nykyään isovanhemmat voivat asua monien satojen kilometrejen päässä, ei paljon saada lastenhoitoapua. ja nykyäidit käyvät töissä, mitä ennen ei niin tehty!!!!!!!!ei kaikki taho vaan ymmärtää!!!!!!!

 


 

 

Ööh miten niin äidit eivät tehneet ennen töitä? Hoitivat parhaassa tapauksessa maatilaa ja lapset olivat vain sivuhomma. Luulen, että mummojen marmatus johtuu siitä, että he ovat itse tulleet syrjäytetyiksi tai syrjäyttäneet itse itsensä. Nykyään isovanhemmat eivät ole apuna ja tukena kuten ennen, vaan perheet pärjäävät hyvin itsellisesti. Nykymummot ja -vaarit ovat osaltaan itse vaikuttaneet tilanteen syntyyn, mutta eivät silti ymmärrä, että vanhemmuus on paljon yksinäisempää nykyään ja silloin jaksaminenkin on koetuksella.
Plus että valittaminen on sallittua nykyään kun suomalainen ' kaikki päin persettä mutta turvat pidetään kiinni' -asenne alkaa murtua.

 


 

 

Nykyajan mummo on sitä mieltä, että valittaa ei saa, eikä muutenkaan liiemmälti puhua omista ongelmistaan/tunteistaan. Ei hänkään niin tee, ja pärjää siis hyvin. Tärkeämpää kuin miten ihmiset todella voivat on se, miltä kaikki näyttää ulospäin.

 


 

 

Ymmärrän äitiäni, joka ihmettelee nykyajan äitejä, jotka vievät esikoiset hoitoon ja eivät silti meinaa pärjätä yhden kanssa. Kun äitini tuli miniäksi, hänellä oli hoidettavana anoppi ja appi, jotka olivat huonokuntoisia. Lisäksi lehmät ja maatyöt. Puut haettava ja vesi kaivosta. Maito vietiin veneellä toiselle puolelle jokea. Pieniä lapsia oli 3, joista kahden ikäero oli 1 vuotta. Ei hän voi ymmärtää sitä, että on mikrot ja muut ja istutaan päivät tietokoneella ja isommat lapset on hoidossa.

 


 

 

Ainakin kaupungeissa 70-luvulla aika harva joutui itse hoitamaan lapsiaan. Olivat hoidossa parikuisesta. Itse ajattelen, että sankarisukupolvi on ollut nuo ennen sotaa syntyneet, jotka ovat vielä tehneet raskaita maatöitä, nähneet sodan ja pula-ajan yms. Mutta kyllä suuret ikäluokat ovat elämässään päässeet mahdottoman helpolla.

 


  

Aikaa ei ehkä ollut kun töitä oli niin paljon. Mutta onko nykyajan äideilläkään? Kun lapsi tulee kysymään jotain, hän näkee vain äidin selän tietokoneella. Päivät vietetään päiväkodissa.
Äitini on erittäin empaattinen ihminen ja suree sitä, että ei ehtinyt lasten kanssa leikkiä kun olimme pieniä. Olen iltatähti ja minuun hän satsasi ihan eri tavalla, koska pääsi jo helpommalla.
Kumma, että vanhemmat sisarukseni rakastavat äitiäni, vaikka joutuivat pienestä asti töihin ja äiti ei ehtinyt kontata pitkin lattioita ja leikkiä heidän kanssaan. Nyt kun äitini on vanha ja huonossa kunnossa, pidämme hänestä mielellämme huolta, koska tiedämme, että hän oli hyvä äiti ja teki kaiken, minkä ehti ja pystyi. Minun lapsiani hän ei enää jaksa hoitaa apuna, kuten on tehnyt vanhempien sisarusten lapsien kanssa. Mutta nauttii heidän seurastaan ja soittaa heille ja juttelee kaikkia kivoja ja leikkii sen, minkä jaksaa sairauksiltaan.
Mutta edelleenkään hän ei voi ymmärtää, miksi nykyajan äidit valittavat niin sitä elämän vaikeutta kun päivässä ei ole muuta kuin aikaa.

 


  

Moni on muuttanut maalta kaupunkiin, opiskellut, saanut pysyvän työpaikan, perustanut perheen ja kerännyt varallisuutta. Omien vanhempien hoito on yhteiskunnan hartioilla eikä omista lastenlapistakaan tarvitse piitata, kun elämä täyttyy riennoista, harrastuksista ja matkustelusta.

 


  

Suurten ikäluokkien edustajat ovat toden totta päässeet helpolla! Yliopistotutkinnon jälkeen oli automaattinen pääsy hyvään työpaikkaan, työttömyyttä ei ollut lainkaan ja inflaatio maksoi asuntolainatkin pois odotellessa. Eivät voi ymmärtää miltä tuntuu nykypäivän pätkätyöläisestä tai akateemisesta köyhästä, jolla ei ole varaa edes surkeaan luukkuun perheelleen nykyisillä asuntojen hinnoilla. Yhteiskunta vaatii hoitamaan lapset kotona, mikä romuttaa uran ja talouden.

 


  

Meidän vanhemmat toivottelevat jaksamisia ja ihmettelevät tai kyselevät kuinka jaksamme ja voimme. Ihan hyvinhän sitä voidaan onneksi, mutta silti pyytelevät lapsia kylään, jotta saisimme kahdenkeskistä virkistäytymisaikaa.

 

 

 

Seuraava sivu =>