Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi olen olemassa, älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

 

   

Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sinun sanasi minulle merkitsevät.

 

 

Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi, niin jaat sydämesi, ja jollet sinä minua rakasta, ei minusta tule koskaan ihmistä.

 

 

Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta oppisin kunnioittamaan elämää sekä itsessäni, että muissa olennoissa.

 

 

Älä tapa tunteitani, ajatuksiani tai yrityksiäni vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailemalla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria - etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.

 

 

Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.

 

 

Älä varasta elämääni, asettamalla kannettavakseni sinun täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai pettymyksiäsi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

 

 

Älä anna väärää todistusta todellisuudesta,
tyrkyttämällä omaa katsomustasi, sillä minun tulee saada uskoa, vaikka sinä et uskoisi ja toivoa, vaikka sinä et toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan, että sinä et ole kaikkitietävä, eikä se vähennä sinun arvoasi, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

 

 

Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia, sillä sinun halusi eivät olla vaikuttamatta minun elämääni.

 

   

Älä anna minulle kaikkea, mitä minä haluan, sillä vapaamielisyytesi on usein vain välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi ihanteiden sortumisesta syntynyttä voimattomuutta, taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä, joustavuutesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhalua.