Onnittelut vauvalle runoja ja värssyjä

 

Vauvaonnittelut, vauvarunot - runoja vauvalle, onnittelurunoja ja värssyjä vauvalle, onnittelut vanhemmille vauvan syntymän johdosta, runo vauvalle kastepäivänä, onnittelut vauvalle, runoja kummilapselle, runo vauvan ristiäisiin

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisen lapsen oikea nimi on
RAKAS!
Tommy Tabermann

 

Sivelen armaita kasvojasi,
poskesi pientä omenaa.
Siroja, kirkkaita kulmiasi
tukkaasi silkinruskeaa.
Nenääsi pientä ja lystikästä
- sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,
löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli.
Kasva kauas äitisi yli.
Aale Tynni

 

 

Menninkäinen

Syntyi pieni menninkäinen

eikä tiennyt nimeään,

lähti sitä etsimään.

 

Näki heinän,

näki kuun,

näki kiven,

näki puun,

pienen hassun ryysymytyn

sekä äidin hillopytyn.

 

Niin sai pieni menninkäinen

monen monta nimeä:

Heinä, Kuu,

Kivi, Puu,

Pieni Hassu Ryysymytty,

sekä äidin hillopytty.

Hannele Huovi

 


Pilvien pehmeät pielukset
saa kehtoonsa tähtien lapsi.
Sen kehtoa tuuli keinuttaa.
Ja auringon kultaista laulua saa
kuunnella tähtien lapsi.

Sammaleen pehmeät pielukset
saa kehtoonsa hiirien lapsi.
Sen kehtoa tuuli keinuttaa.
Ja kuusikon kultaista laulua saa
kuunnella hiirien lapsi.
Pia Perkiö

=>tulosta kortti

=>Facebook-korttina

 

 

Hyvin väkevin ilmestyksin
minä lapseni nähdä sain.
Sinä synnyit, sinä yksin
sinä joukosta miljoonain.
Salakirjoitustasi syvää
minä miettien tulkitsen
teen piirtoa selkeytyvää
ja kaaria kulmien.
Tuhattuhatta salaisuutta
tämä kätkee otsaluu
tuhattuhatta tekoa uutta
tähän käteen piiloutuu.
Oi, lapseni
hahmoos hentoon
kävi henki ja rakkaus nyt.
Mitä teet,
kun lähtevät lentoon
nuo voimat kätketyt.

Aale Tynni

 

 

Sadun loppua sen en kuule
minä milloinkaan kenties.
Sanat kummalliset ja armaat:
"Tuli metsästä pieni mies-."
Puut mustat kumartuivat
hänen jalkansa askeliin,
kuun valossa varvut uivat -
en tiedä, luulen niin.
Aale Tynni

 

Näetkö? Nuo sormet pienet liikkuvat,
liikkuvat unensa lävitse.
Ne ehkä kertovat jotakin,
kertovat jotakin tarinaa
vailla loppua, vailla alkua,
ne ehkä kertovat
mitä aikaisemmin päivällä tapahtui,
tai viime viikolla, tai
kymmenen sukupolvea sitten.
Huoleti ne hypistelevät maailmaa,
ottavat sen ja pudottavat pois.
Hypistelevät sydäntä,
sen sydäntä, joka nyt juuri sattuu katsomaan.
Ottavat sen. Pudottavat pois.
Lassi nummi

 

 

On hiukan hermostuttavaa,
kun peikkolapsi nimen saa.
Näät isän ilmeen tiukan:
lie riideltykin hiukan.

Gustaava äidin mieleen ois,
mut isä toisen nimen sois.
Se sointuis kaunehimmin,
tytöstä tahtois - Mimmin.
Mut kummitäti ratkaisee
ja keskustelun katkaisee:
- Mitä nimestä, olkoon mikä vaan,
kun aina kullaksi kutsutaan!
Viljo Kajava


 

Onnellinen lapsuus on salainen puutarha,
täynnä katoamatonta kauneutta,
aamukastetta, lintujen laulua,
kukkien tuoksua,
puiden huminaa,
valoa ja varjoja.
Sylvi Kekkonen

 
tulosta kortti

 

 

 

Sellaista se on syntyminen.
Niin kuin lähtisi
sissinä vuorille.
Tommy Tabermann
 

 

Silmäripsien alla
värähtelee avaruus,
valossa kelluva vauvan tieto:
olen rannaton salaisuus.
Hannele Huovi

Yläkerran Ylösille toi taksikuski
pikkuruisen vauvan.
Minä kuulin kun ne harjoitteli,
sanoi "isä ja äiti" vaikka kuinka kauan.
Ne kotona nyhjää ja kauheasti rakastaa,
ne hössöttää ja maitoa pakastaa.
Eppu Nuotio

 

 

Tuli pikkuprinssi maailmaan
isä kynsi korvallistaan
että mikä tuon lienee tuonutkaan
tähän aivan talven niskaan

Tuli sangen alasti pakkaseen
ja alkoi sen jeremiaadin
joka turvaa itkun tyrskeeseen
ja merkitsee; minä vaadin

sitä kuunnellessa sietää kait
isäraukan raapia niskaa
- tuo tulokas laatii uudet lait
ja entiset syrjään viskaa

voi sinua tyranni pienoinen;
olet mahtaja aikamoinen
sun valtas on kaksinkertainen
olet kuopus ja esikoinen

Aaro Hellaakoski

 

 

Silloin kun olit pikkuinen vauva,
joka vielä makasi kehdossaan,
luoksesi saapui sininen haltija
hienoja lahjoja laukussaan.

Sininen haltija kätki ne aarteet -
yritä arvata, mihin!

Avaimet pani hän tarkasti talteen,
etteivät joutuisi hukkaan.

Nyt ovat avaimet kädessäsi.
Aarteet löydätkin itsestäsi!
Ne ovat niin kuin kasvava siemen,
joka voi puhjeta kukkaan.

Niissä soi sanoja, värejä välkkää.
Niissä on liikettä, säveltä helkkää.
Niissä on laulu, niissä on leikki.
ilo ja kauneus kaikki.

Jos ne jo löysit, riemuitse siitä.
Sinistä haltijaa kiitä.
Kaisa Kantola

  Lapsi povellani, taivas päällä maan.
Häntä katsellessa arki katoaa.
Riemun tunnen suuren, hiljaa sydän soi.
Mitä koen, kuulen, kertoa en voi.
Hilja Aaltonen


Sininen norsu ja samettikarhu
ruusumetsässä vaeltaa.
Kysyvät eilen syntynyttä,
vartovat pientä kulkijaa.

Nukkukaa nallet ja nukkukaa norsut,
lapseni unoseen saatelkaa.
Kohtahan aivan hän unilaivan
jo jättää, ja käy kohti maailmaa.

Kaarina Helakisa

 

=>tulosta kortti

=>Facebook-korttina

 

Taas unihiekkaa leijailee
nenään ja silmiin jostain,
taas äiti pientään heijailee
peitettä hiljaa nostain.
Vaan kuka äidin takana
on pikkuinen ja valkea?
Hän vartoo salaa vuoroaan,
jää vierellesi valvomaan.


On pitkän päivän ilta nyt,
taas tehtiin paljon työtä.
Ja kaiken aikaa hyörinyt
leikeissä lasten myötä
on parvi taivaan enkelten
jokaista lasta suojellen.
Myös enkeliä väsyttää,
kun viereesi hän yöksi jää.
Ote Suojelusenkeli-kirjasta

Hämärtyy jo lehto,
tummuu pihapuu.
Hiljaa keinuu kehto,
nousee verkkaan kuu.
Kello käy ja kukkuu
yksin seinällään.
Piltti pieni nukkuu
nukke vieressään.
Unettaa jo takkaa,
hiillos himmentyy.
Äidin laulu lakkaa,
kehto pysähtyy.
Einari Vuorela


 

Linnun lapsen laulu

Harmaa lapsi, untuvanuttu,
nuku jo, nuku jo, linnun lapsi.
Nuku jo, uni on höyhenvillaa,
nuku jo harmaanuttu.

Nuku jo, kuuntele, tähdet soivat,
kuuntele, kulkuset ilkamoivat.
Yöllä on jalassa öiden tossut.
Yöperhoset karkeloivat.

Pilvien saarella
unien linnut
unilinnoja rakentaa.
Yö istuu nauraen
sateenkaarella,
lintujen linnoja koristaa.
Se tähtiä karistaa,
tiukuja varistaa
suuresta tuulikoristaan.
Pilvien saarella
unien linnut
siniseen uneen nukahtaa.

Kuuntele, kuuntele, linnun lapsi,
kulkuset soivat, kulkuset, tähdet.
Unien lentoradalle lähdet
sinisin siivin, harmaa lintu,
siipien kärjessä tähdet.

Kaarina Helakisa

 

Kurkista korttiin

 

Onni tuli meille käymään,
sinut toi se tullessaan.
Kutsui meidät katsomaan.
Laski syliin, jätti siihen,
sinä vähän hymyilit,
unissasi ynähdit.

Onni lauloi pienen laulun,
laulun lauluista kauneimman.
Lapsen unista kertovan.
Kertoi meille, kertoi muille,
kertoi rannan koivupuille,
kertoi tuulenpoikasille,
kertoi koko kaupungille:

Millaista on olla pieni,
pienempi kuin muut.
Miten näyttää valtavilta
taivasta puhkovat puut.
Yhtä ihmettä on linnun lento,
tienpenkan heinänkorsi hento,
koiran haukku ja hännänpää,
kun pallo piiloon kierähtää.
Mitä ihmettä on aamupuuro
ja hellepäivän sadekuuro!

Millaista on rattaista pötköttää
ja kuunnella autoa etääntyvää.
Miten villapuvun sisällä
näkee villaisia unia.
Miten lumijäniksillä
on lumisia junia.
Miten ihmettä on ilmapallo,
leijonanmuotoinen!
Ja tanssiva karhu
ja karvaiset korvat sen!

Ja miten kaikista äänistä maailman,
tunnistaa sen rakkaimman.

Onni tuli meille käymään,
sinut toi se tullessaan.
Kutsui meidät katsomaan.
Onni lauloi pienen laulun,
laulun lauluista kauneimman,
lapsen unista kertovan.

Kertoi meille, kertoi muille,
kertoi rannan koivupuille,
kertoi tuulenpoikasille,
kertoi koko kaupungille:
katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää,
sydänlohkareen suloista siirtäjää.
Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,
katsokaa tätä tarinaa, alkua uuden luvun.
Eppu Nuotio

 

 

katso kortti

 

 

 

 

 

Hyvää yötä, silmät sulje,
vaivu, armas, nukkumaan.
Höyhensaariin sitten kulje -
äiti peittää pienoistaan.

Hyvää yötä, ristiin liitä
pikku sormet hentoiset,
taivaallista isää kiitä,
äitiäkin siunannet.

Iltatähti ikkunasta
kehtohosi katsahtaa,
on kuin siunaisi se lasta,
toisi rauhan sanomaa.

Konsa heräät, yö jo lähti,
näet aamun armahan.
Silloin loistaa aamutähti,
äiti antaa suudelman.

 Immi Hellen

 

 

Silloin kun sinä synnyit,
paistoiko aurinko?
Oliko taivaalla pilvi,
tähtien karkelo?

Silloin kun sinä synnyit,
olihan kaunista niin.
Lapsonen, et tiedä,
kuinka sinua odotettiin.
Anna-Mari Kaskinen

 

Lapseni, minun omani,
pieni sykintä sydämeni alla.
Voi kuinka sinua pelkäsin
ja kuitenkin paljon rakastin,
olit minussa kaikkialla.

Voiko onnea olla suurempaa
kuin seurata pientä elämää
tuon hennon sydämen sykintää,
lasta kohdussani kasvavaa
tämän elämän antia hyvää.

Sinä pieni elämän tarkoitus,
elo kauttasi valkeni mulle.
Olet suuri vastuu ja rikkaus
kuin keväisen päivän kimallus,
siitä kiitos rakastetulle.

Sinut kasvattaa minä haluan
hyväks' aidoksi ihmiseksi
ja syvällä sielussa tajuan
tulit elooni rikkaudeksi, -
Kiitos elämä lahjastasi.
Mirjam Kakkonen


 
 

Onnittelusivulle

 

KOOTUT RUNOT

Kodin juhlat:

Runoja hääparille

Hääpuhe

Hääpäivärunoja

Hääpäivien nimet

Kihlajaisrunot

Rippirunot

Ristiäisrunot

Isovanhemmilta

Vauvan syntymä

Runoja ristiäiskutsuun

Kummirunoja

 

Uusi koti runot

Ylioppilasrunot

Runoja valmistuneelle

 

Runoja isälle

Runoja mummolle

Runoja äidille

Merkkipäiväonnittelut:

Runoja eläkkeelle

Isovanhemmille

Nimipäivärunot

Nimipäivähaku

Nimipäiväkalenteri

Runoja lapselle

Lasten synttärirunot

Lasten ikärunot

Syntymäpäivärunot

Uusi työ runoja

Runoja ystävälle

Muut toivotukset:

Kiitosrunot

Kutsurunoja

Koulutielle

Runoja lemmikille

Lohdutusrunot

Muistolauseita

Muistorunoja koiralle

Parane pian runot

Raamatunlauseita

Surunvalittelurunoja

Muistovärssyt lapselle

Eino Leino suruvärssyt

Muut runot:

Arkirunous

Birgit-mummun runot

Eino Leinon runoja

Enkelirunoja

Runoja eronneille

Abbedissan rukous

Muistokirjan runot

Pielisen balladi

Rakkausrunot

Uppo Nallen lorut

NallePuh-runoja

Vuodenajan juhlat:

Itsenäisyyspäivän runot

Joulurunot

Juhannusrunot

Kuukausirunoja

Kesärunoja

Kevätrunoja

Naistenpäivä runoja

Pääsiäisrunot 

Uusi Vuosi runot

Vappurunoja

 

Sivuston kaikki runot

Runoilijan aakkoshaku

Runoilijat aiheittain

 

 

Sivuston runokortit: Facebookiin

Kännykkään / iPhone

 

Juhlasivustot:

Hää-sivusto

Lastensivusto

Rippi-sivusto

Ristiäis-sivusto

Suru-sivusto

Synttäri-sivusto

Valmistuneelle

Ylioppilas-sivusto

Ystävä-sivusto

Äiti-sivusto

 

Joulu-sivusto

Juhannus-sivusto

Pikkujoulu-sivusto

Naistenpäivä-sivusto

Pääsiäissivusto

Vappusivusto

 
 
 
 

 

Onnittelukortit

Onnittele vauvan vanhempia ihanalla animaatiokuvitus- onnittelukortilla

 

 

 

Tulostettavat kortit

Tee pienokaiselle onnittelukortti.

birgitmummu

 

 
 

Pikku Riikan laulu

Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä,
ja juteltiin ihan hiljaksiin
"no nyt se on elämässä".

Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta."

Ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.
Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät ?"
Ja minä: "No ihmeitä kyllä".

Sinä olit se ihme tietysti,
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi,
minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill on ripsissä tähden säkenet"
Isäs naurahti ja keksi:
"sen varpaat on puolukan raakileet"
ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen"
me puhuttiin toisillemme.
Kaarina Helakisa

 

 

Katso kortti

Katso kortti

(sininen)

 

 



Tyttäreni rakastaa niin
ettei pysty hymyltään puhumaan.
Siihen on vaikea vastata samalla mitalla.
Juha Vakkuri

 

Jos en olisi syntynyt enkä olisi tässä,
olisinko tyhjä paikka pilkkopimeässä?
Jos en olisi syntynyt, olisinko missä,
yksinäinen pisara meren syvyyksissä?
Olisinko tuuli tai häivähdys hento,
perhosen kepeä siivenlento?

Jos en olisi syntynyt, enkä olisi täällä,
olisinko kaipaus sydämesi päällä,
olisinko hellyys kuin pehmeää lunta,
sydämesi ihanaa unta?
Anna-Mari Kaskinen

 

 

Vanhempain rukous
Poista pahat painajaiset
lapsen unten polulta.
Tasoita kujat, silota tiet
pienokaisen kulkea.

Päivän kehrän anna paistaa,
suven suloisuutta maistaa.
Ilon lähteestä ammenna,
lapsuusmuistoja kartuta.

Silkkihanskoin taputtele,
sylissäsi kanniskele,
turvallinen olo suo,
hellyys tuo lapsen luo.
Birgit Ahokas

 

Kaikki on ihmettä uutta.
Kaikki on valoisaa.
Katsomme salaisuutta
vuoteessa uinuvaa.

Kaikki on aivan toisin
kuin koskaan ollut on.
Kuinka sen kuvata voisin?
Ilo on pohjaton.

Silmissä maailmoja
uusia avautuu.
Unista kertova meille
kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta.
Kaikki on valoisaa.
Ilomme valtavuutta
kuka voi aavistaa?

Anna-Mari Kaskinen

 

 

Nuku, nuku töyhtöhyyppä,
pitkä matka odottaa,
elämä on tuntematon,
kauas täytyy vaeltaa.
Nuku, nuku viirusilmä,
unen lunta lapioi,
äidin sydän lakkaamatta
uniasi vartioi.

Nuku, nuku törmäpääsky,
sulle pesän rakennan
omenista, orvokeista,
hiirenvirnan paloista.
Nuku, nuku nukkaposki
huomispäivä odottaa,
unessasi ihmislapset
rauhan teitä taivaltaa.

Aulikki Oksanen

 

 

Meille on syntynyt lapsi.
Ihmettä, iloa.
Lahjoista suurin voi painaa
vain kolme kiloa.

 

Meille on syntynyt lapsi,
ei yhtään vähempää.
Katsomme salaisuutta
vuoteella lepäävää.

Meille on syntynyt lapsi.
Kitinää kuuntelen.
Kaiken huomion valtaa
hän, puolimetrinen.
Anna-Mari Kaskinen

 

 

Kuinka minut sä löysit, oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?
Maailman tiet ovat haaraiset, risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.

Kuinka outo on aika, tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu!
Sinun tuoksusi viesti on aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus. Hiljainen. Vakaa.

Se kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.
Se kaipaako kauas, missä tähtöset hohtaa,
esiäidit, esi-isätkin unessa kohtaa?

Sinä pieni ja hauras, miten tiesit sä tulla?
Onko matkastas muistikuvia sulla?
Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.

Nuku, lapseni, rauhassa - minä liikaa kai kysyin
vauvana itsekin äidille vaiti mä pysyin...
Lauri Lehtinen

 

 

Sinä olet taivaasta tullut,
siksi on siunaus myötä.
Siksi kasvosi pienet
valaisevat elämän yötä.

Kun olen uupunut matkaan,
jotenkin autat, sinä pieni.
Muutama kukkanen puhkee
viereen louhikkotieni.

Taivas ja enkelten loisto
silmies sinessä hohtaa.
Jotain herkkää ja pyhää
sieluni sinussa kohtaa.

Olet vain avuton lapsi
siksi on lähellä taivas
tyyniä vesiä pitkin
käyköön elämän laivas.
Liisa Ylönen

 

 

 

Olet tyhjä taulu vasta,
aivan lapsi vielä
kaikki vasta tulossa
mikä jättää jälkensä.
Aivan joka päivä
kaikki mitä näet,
pienet kuopat tiellä
ja jyrkät ylämäet.
Leiki lapsi vielä
kun vain leikkiä saat
ehdit kyllä vielä tietää
kaikki maailman maat.

Jokaisesta elämästä voi tulla runo
voi tulla runo, romaani tai laulu.
Muttu nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.

Kuin niityn takiaiset
villapaitaan tarttuu,
kaikki kokemukset
sun sielussasi karttuu.
Elämäsi öinä,
tulevina päivinä
sun polkusi näyttää
kuinka sinusta tulee sinä.
Olet aivan lapsi vielä
tyhjä taulu vasta
voin vain koittaa estää
sua hukkaan joutumasta.

Jokaisesta elämästä voi tulla runo
voi tulla runo, romaani tai laulu.
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.

Suurlähettiläät

 

 

Onnea potralle pojalle,
mesimarjalle makealle,
liinatukka lintuselle.
Kasvakoon isoksi mieheksi,
iloksi isällensä,
armahaksi äidillensä.
 

 

Tahtoisin tehdä puutarhan
Sinulle varta vasten
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.

Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi.
Ja sellaisia kukkia jotka
tuutivat keijukaislapsia
minä kylväisin puiden alle
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita
niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.

Jos suojelusenkelin taimia
minä vielä jostain saisin
niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin!

Hannele Huovi

 

 

katso kortti

 

 

 

 

 

 

 

 

Sinua oma kuukkeli, sinua pikkuinen pörri,
tahtoo tanssittaa jokainen, myös kaikista ujoin mörri.
Se pyörittää ja pyörittää ja kumartaa kevyesti.
Onneksi tulit luoksemme, vaikka se vähän kesti.

Sinua pieni pörröpää, sinua sydänkukka,
tahtoo tanssittaa jokainen, myös tuo mörkörukka.
Se pyörittää ja pyörittää…
Sinua keijuni suklaasuu, sinua hassu peikko,
tahtoo tanssittaa jokainen, myös tuo haamu heikko.
Se pyörittää ja pyörittää…

Sinua suvun oma nuppu, isän ja äidin kulta,
tanssitan ja tanssitan, lyö kantapäät jo tulta.
Pyöritän ja pyöritän ja kumarran kevyesti.
Rakkaus sinut luoksemme kyyditsi turvallisesti.

 

Onnittelut vauvalle!



Meidän uusi vauva
Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu...
Mille meidän isä irvistelee: baby I love You

Mikä kaikkien on suosikki, jopa naapuritkin tykkää;
Mitä kaikki pihan lapset kilvan kärryillämme lykkää

Se on se meidän uusi vauva -nimeä enko, mikä itkee niin kuin kuu...
Mille meidän isä salaa kuiskaa: baby I love You

Nyt tulkaa kaikki katsomaan kun vauva hymyilee
-niin tiedättepä senkin missä onni lymyiilee...
P. Rasinkangas


 

Tämä pienokainen tässä
juuri tullut maailmaan
uuden uudessa elämässä
tuonut on ilon tullessaan.

Hiuksensa on kuin untuvaa
pienet sormet, varpaat harittaa
eipä osaa vielä aavistaa
mitä tunteita niillä aiheuttaa
Birgit Ahokas
tulosta kortti

 




Sinua oma kuukkeli, sinua pikkuinen pörri,
tahtoo tanssittaa jokainen, myös kaikista ujoin mörri.
Se pyörittää ja pyörittää ja kumartaa kevyesti.
Onneksi tulit luoksemme, vaikka se vähän kesti.

Sinua pieni pörröpää, sinua sydänkukka,
tahtoo tanssittaa jokainen, myös tuo mörkörukka.
Se pyörittää ja pyörittää…
Sinua keijuni suklaasuu, sinua hassu peikko,
tahtoo tanssittaa jokainen, myös tuo haamu heikko.
Se pyörittää ja pyörittää…

Sinua suvun oma nuppu, isän ja äidin kulta,
tanssitan ja tanssitan, lyö kantapäät jo tulta.
Pyöritän ja pyöritän ja kumarran kevyesti.
Rakkaus sinut luoksemme kyyditsi turvallisesti.
Eppu Nuotio
 

 

Mikä varhain painetaan
lapsen sydämeen,
se antaa suunnan
koko elämälle.

 

Kohta ei kysellä, mitä teemme.
Pomo on tulossa perheeseemme.
Saamme ikiliikkujan oivan,
nahkavekkarin, varhain soivan.
Kompassin, joka suuntaa näyttää,
huoneet kohta leluilla täyttää.
Askeleet kiertää ympäri pihan,
touhusta uuvuksissa taidamme olla ihan.

Nukkaposki, suukkosuu,
silmäs aamuun avautuu,
ihmeitä täynnä päivän jokainen hetki,
alkaa pienestä lapsen elämänretki.
Sadun keijut siivin hopeisin
ohjatkoon tietäsi kukkasin.

Pikku lapsi tekee
rakkauden lujemmaksi,
päivät lyhyemmiksi,
yöt pidemmiksi,
pankkitilin pienemmäksi,
kodin onnellisemmaksi,
ja vaatteet kuluneemmiksi.
Saa menneet unohtumaan
ja tulevaisuuden tuntumaan
elämisen arvoiselta.

Onnittelut vauvan vanhemmille!


Pienikin on tärkeä,
pienikin voi tuoda
ympärilleen lämpöä,
hyvää mieltä luoda
.

Rutista, rapsuta, rakasta
silitä pientä päätä.
Lähelle ota ja lämmitä,
älä suukkoja säästä.
Ole tuhlari hellien sanojen,
kosketa poskea, kättä
Tuudita, helli ja hyväile,
ota syliin, pois älä päästä.

 

Miten pieni ja särkyvä oletkaan,
oma hentoinen lapsoseni.
Sinut syliini tahdon rutistaa,
ja nuuhkia ihanaiseni.

Ei mikään mahti milloinkaan
sua luotani pois saa viedä.
Sinä pahuuksista maailman
vielä mitään et onneksi tiedä.

Sua tuulet lempeät tuutikoon,
ja hyväilköön höyhenet sievät,
kun unien maahan matkustat
sinne polut pehmeät vievät.

 

Onnittelut vauvalle!
 

 

Kuuhut hiljaa kulkee
öistä taivaltaan.
Lapsi silmät sulkee
uneen kehdossaan.
Äiti lauluansa laulaa lapselleen,
katsoo laulaissansa
pilttiin pienoiseen.

Kuuhut varjon heittää
pirttiin hiljaiseen.
Äiti kehtoon peittää
lapsen nukkuneen.
Onnen tunne täyttää
äidin sydämen
enkeliltä näyttää
piltti pienoinen.

Kuuhut taivaallansa
jatkaa kierrostaan.
Lapsi kehdossansa
uinuu unessaan.
Äiti pienoistansa
siinä katselee,
hiljaa laulaissansa
toivoo, pyytelee:

Taivaan Isä kanna
lasta matkallaan.
Enkeleitä anna
kanssaan kulkemaan.
Turvallista tietä että
kulkis hän joka ainut päivä
halki elämän.

Kuuhut kierroltansa
pirttiin kurkistaa.
Lasta kehdossansa
onni varjoaa.
Kuuhut hopeillansa
kehdon verhoilee.
Äiti kiitostansa
hiljaa hyräilee

 

Onnittelut vauvan vanhemmille!
 

 

Pikkuinen lapsi näkee sen,
mitä ei näe aikuinen.
Silmiä lapsen ei mikään peitä.
Lapsi on nähnyt enkeleitä
suuressa Jumalan talossa
puhtaassa, kirkkaassa valossa.

Pikkuinen lapsi tietää sen,
mitä ei tiedä aikuinen:
taivas on aivan lähellä maata.
Sitä ei mikään estää saata.
Ilo on tullut maailmaan.
Lapsi sen kertoo katseellaan.

Anna-Mari Kaskinen

 

 

Palleroiset pikkusormet
etsii aina uutta.
Ihmetellen, kummastellen
elon salaisuutta.

Uteliaat pikkusormet
löytää pienet varpaat.
Rivissä ne istuu niin kuin
kirkkoväet hartaat.

Mikäs tuossa keskellä on
pienen pieni napa.
Siihen aina sormi osuu
on siitä tullut tapa.

Palleroiset pikkusormet
uupuu kaikkeen työhön.
Kirkkaat lapsen silmät nukkuu
unen tähtivyöhön.

 

 

 

Puhun sulle hiljaa, vaikket ole täällä.
Ikävää mun täytyy tyynnyttää.
Sä oot mulle ihme, pieni suuri ihme,
joka ikuisesti valokseni jää.

Rakastavat kädet, rakastavan sydämen,
kiedon ympärilles silloinkin kun luonas ole en.
Niin pieni,
mutta maailman vahvin on sun luottamus.
Niin pieni,
mutta voimallisin on sun rakkaus.
Niin pieni,
mutta maailman lujin on sun kosketus.
Niin pieni, mutta suuri,
etten tiedä suurempaa.

Tarvitset mua vielä monta vuotta turvaksesi,
herkkää kasvamistas vaalimaan.
Sä oot vasta taimi, hento pieni taimi,
jolle toivon vahva varsi versoaa.
Rakastavat kädet, rakastavan sydämen,
kieron ympärilles silloinkin kun luonas ole en.
Niin pieni, mutta ....

Värität mun unen, ajatuksen jokaisen hellyydellä,
joka antaa voimaa halki kaipauksen.
Niin pieni, mutta .....
Eija Hinkkala


 

 

Kun uusi ihminen syntyy, hän on vapaa.
Hän itkee, nauraa, hän tanssii,
hän innostuu, aaa...
Niin pieninä äiti ja isä
kuun alta ylös katsoo lasta auringon.

 

Onnittelut vauvalle!


 

Väestöliittokin mainostaa,
lisää lapsia painostaa!
Kiitos siis siinäkin mielessä Teille!
Hyvin työssänne onnistuneille!

 

Kas kummaa, kuka hengittää
noin syvään vuoteellani !
On hiljaista ja pimeää,
vaan kuka varpaitani
unissaan hipoo hiuksillaan ?
Hän nukkuu! Mutta valoaan
sirottaa kasvoihini…
Suojelusenkelini.

Nuku rauhassa, lapsi, ja katsele unta:
On pilvien pumpuli taivaan lunta.
On pilvissä huikea liukumäki
ja mäessä on koko enkeliväki,
ne patjalta patjalle pompottavat,
kai siivillä vähäsen jarruttavat.
Ei hätää jos enkeli tipahtaa,
hän heti siipensä auki saa!
Ihan yhtä hauskaa on enkeleillä
kuin puiston mäessä lapsilla meillä.

Ote Suojelusenkeli-kirjasta

 

Kuka väittää että lapsi muka olisi heikko?
Pähkinän kokoisena
se jo nostaa aikuisen
maan pinnasta viikoksi irti,
heittää sitten harteille
kymmenien vuosien
raskaat huolet.
Ja vaikka kuinka kuuntelisin,
ei se edes huohota.
Tommy Taberman

 

 

Kun iloiset nauravat kasvosi nään,
mä usein pysähdyn miettimään,
mua mistä hyvästä palkitaan näin,
saan nähdä sun kasvavan vierelläin.
Jos suinkin osaan, niin lahjoitan sen,
tuon lapsuuden kauniin ja onnellisen.

Nina Forsström

 

Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

Hannele Huovi


 

Kuuntele, kuuntele linnun lapsi,
kulkuset soivat,
kulkuset, tähdet.
Unien lentoradalle lähdet
sinisin siivin, harmaa lintu,
siipien kärjessä tähdet.
Kaarina Helakisa

 

 

Vauvalla on vaaka,
sillä se punnitsee
mitä se tahtoo tehdä
ja mitä se ei tee.

Yhdessä kupissa on tähdet,
toisessa kupissa on kuu,
kun maailmalle lähdet,
kaikki onnistuu.
Hannele Huovi

 

 

Sydän soittaa lapselleni
hiljaisilla rummuillaan.
Kertoo, ettet itseksesi
joudu suureen maailmaan.

Äiti on kanssasi tässä,
ystävät yhdessä ympyrässä.
Ajatuslinnut lennähtää,
huoneen hetkessä lämmittää.

Kohta kotiin lähdetään,
kuljetaan pitkin katuja.
Laulut mukaan kerätään,
kuunnellaan kaupungin satuja.

Sydän soittaa lapselleni
hiljaisilla rummuillaan.
Soittaa: tu tum, tu tum, tu tum.
Saa kasvamaan
unenniityn kaivatun.
Eppu Nuotio

 

 

Kuka väittää, että lapsi muka olisi heikko?
Pähkinän kokoisena
se jo nostaa aikuisen
maan pinnasta viikoksi irti,
heittää sitten harteille
kymmenien vuosien
raskaat huolet.
Ja vaikka kuinka kuuntelisin,
ei se edes huohota.
Tommy Tabermann

 

 

Sinä elämä, annoit minulle
tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.
Minun tehtäväni on
tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen minä itseni,
vielä pienemmäksi,
kuin tämä vastasyntynyt.
Eeva-Liisa Kantola

 

 

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Johanna Kurkela

 

 

klikkaa  kuvaa vauvasivustoon

 

Vaikka olisi tuhannen kuuta,
tuhat sädettä aurinkomaan,
en nyt tahtoisi katsella muuta
kuin lastani kehdossaan.

Häneen kätkeytyy elämän hyvyys
unitieto - tiedottomuus
siinä vuori ja laaksojen syvyys
koko ihminen ikuisuus.

Hiuksilla tuoksu kukkien,
poskilla punerrus hento,
lapsuus on ainutkertainen,
se on kaunis kuin tähdenlento.

 

Nyytti pieni syliinne annettiin,
se maidolta tuoksuu, on lämmin niin!
Se varmasti itsekin tietää sen,
et valloittaa jokaisen sydämen.
Hiustupsusta pieniin varpaisiin
se on ihana, ihana niin!

 

Pienet varpaat opastaa,
mistä löytyy onnenmaa!

 

Onnea vauvalle!

 

 
tulosta kortti

 

 

Vauvarunot:

Runoja syntymäilmoitukseen

Runot isovanhemmilta

Onnittelut isovanhemmille

Ristiäisrunoja

Runoja ristiäiskutsuun

Kummiksi kutsuminen

Tekstimalleja ristiäiskutsuun

Enkelirunot

ONNITTELUT  VAUVALLE

 
   => Sivulle 2
 
 

 

 

 

Etusivu

Kartat & sääKauneusLaihisPerhe & kotiTerveysMatkailuOnnitteluViihde

 

 

 

Etsitkö jotain?

 

 

Ilmainen www-laskuri

 

Tunnisteet: vauvaonnittelut, onnittelut vauvalle, onnea vauvan johdosta, onnittelut vauvan syntymän johdosta, onnittelut vauvan vanhemmille, onnittelut vauvan syntymästä, syntymä onnitteluja vanhemmille, vauvarunoja, runo vauvalle kastepäivänä, runoja vauvalle, onnitteluruno vauvalle, vauvarunoja tytölle, vauvarunoja pojalle, vauvarunoja ristiäiskutsuun, ristiäisruno kutsukorttiin, ristiäiset runo, ristiäisvärssy, värssyjä ristiäiset, ristiäisrunoja, runo ristiäisiin, runo kastajaisiin, runo nimiäisiin, nimiäiset runo, Bigin parhaat, Birgit mummu, Birgit mummo