Vauvan ristiäiset - nimiäiset

Vauvan onnittelurunot ja värssyt

 

Ristiäisten / nimiäisten järjestäminen: kummit, kastemekko, kastepöytä, kutsut. Mitä kastelahjaksi /ristiäislahjaksi / nimiäislahjaksi pienokaiselle? Mitä kirjoittaisin ristiäisten / nimiäisten kutsukorttiin? Mitä tarjottavaksi kastevieraille /ristiäisvieraille / nimiäisvieraille?

 

 

 

 

tämä sivu

 

Aiempi net-versio

 

 

  

 

 
 
 

Katsopa täältä sopiva runo

Runoja vauvalle Ristiäisrunoja - nimiäisrunoja

 
 
 

 

 

 

 

Vauvan nimen valinta

Ristiäisten nimi tulee siitä, että pappi piirtää ristinmerkin pienokaisen rinnan ja kasvojen ylle. Nimen valinta on vastuullista, sillä tarkoitus on, että lapsi kantaa nimeään lopun elämäänsä. Lapsen nimi vahvistetaan vasta, kun se merkitään kirkonkirjoihin tai valtion väestörekisteriin. Nimilain mukaan meillä suomalaisilla saa olla korkeintaan kolme etunimeä. Se ei saa olla sopimaton ja sen täytyy olla muodoltaan ja kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön mukainen.

 

Katso täältä apua nimenvalintaan:  Nimipäivät

 

Juhlien järjestäminen

Kaste on monien vuosisatojen ja kymmenien sukupolvien perinne. Lapsi liitetään kasteessa  seurakunnan jäseneksi nimeltä kutsuen.

 

Kotiseurakunnan kirkkoherranvirastossa sovitaan ristiäisten ajasta, paikasta ja kenet halutaan kastepapiksi. Kirkon suosituksen mukaan lapsi pitää kastaa kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Kastejuhla järjestetään joko kirkossa tai kotona. Ristiäisjuhlaan kuuluu itse kastetilaisuus ja sen jälkeinen kahvitilaisuus.

 

Katso täältä :  Kastejuhlan ohjelma

 

Ristiäistilaisuuden valmistelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Juhlan järjestäjän muistilistalta saat vinkkejä juhlien järjestelyihin.

 

 

Kummit

Lapselle valitaan vähintään kaksi kummia. Kastejuhlassa kummit ovat papin ja vanhempien mukana siunaamassa lasta. Kummiksi voi ryhtyä, vaikka ei pääsisikään paikalle ristiäisiin.

 

Kristilliseen kirkkokuntaan kuulumattomat eivät voi ruveta lapsen viralliseksi kummiksi. Ikärajaa ei ole, mutta kummilta edellytetään, että hän on käynyt rippikoulun. Niinpä myös konfirmoitu alle 18-vuotias hyväksytään kummiksi.

 

Henkilöä, joka pitää lasta sylissä kasteen ajan kutsutaan sylikummiksi. Mitään erityisvelvollisuuksia ei tähän tehtävään liity, vaan kaikki kummit ovat tasa-arvoisia.

 

Katso täältä: Kummiksikutsu runoja

 

Kastemekko

Pienokaisen juhlapukuna on kastemekko, jota käytetään sekä tytöille että pojille. Sen voi tehdä itse, ostaa tai lainata kirkolta. Yhtä hyvin kastepukuna voidaan käyttää jotain muuta juhlan henkeen sopivaa vaatetta. Yleensä mekko on valkoinen tai luonnonvaalea ja pukuun voi vaihtaa vaaleansinisen tai vaaleanpunaisen rusetin sen mukaan, onko kastettavana tyttö vai poika. Suvussa voidaan käyttää perintönä kulkevaa kastemekkoa, jonka helmaan on kirjailtu jokaisen puvussa kastetun lapsen etunimi tai etunimien alkukirjaimet.

 

 

Kutsut
Kutsun voi esittää puhelimitse, sähköpostilla tai kutsukortilla. Pienimuotoisiin juhliin riittää puhelinsoitto, jolloin vastauksenkin saa ehkä saman tien.

 

Katso täältä apua: Kutsukortteja     Kutsurunoja


 

Kastepöytä

Kastepöytä on pieni alttari, jonka päälle laitetaan valkoinen pöytäliina. Kastepöydälle laitetaan:

- Kastekynttilä, jonka pappi tuo mukanaan, ellei toisin sovita

- Kastemalja, joka voi olla esim. perheen juhlavin lasillinen kulho.

- Pieni pehmeä liina vauvan pään kuivaamista varten.

- Kukkakimppu

- Raamattu  

 

Ristiäisten tarjoilu

Tarjolla olisi hyvä olla jotain suolaista ja jotain makeaa. Voileipäkakku, suolaiset piiraat, kolmioleivät ja ruokaisat salaatit ovat aina varma valinta.

 

Pienemmälle vierasjoukolle voi kattaa runsaan noutopöydän salaatteineen, kylmine leikkeleineen ja lämpimine ruokineen. Se voi olla myös pelkästään kylmäruoka pöytä, jolloin tarjolla on salaattia, tuoretta leipää, levitettä ja leikkeleitä. Oivallinen vaihtoehto on tarjota jotain kuumaa pataruokaa tai keittoa tuoreen, maukkaan  leivän kanssa.

 

Muhkea, suussa sulava täytekakku kruunaa kahvipöydän. Runsaammassa kahvipöydässä voisi olla myös paria lajia hyviä pikkuleipiä.

 

Katso:

Buffet- /noutopöytä

 

 

Ristiäisten - nimiäisten järjestäjän muistilista

Juhlien järjestäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen varsinaista juhlaa. Katso ja tulosta juhlien järjestäjän muistilista täältä

 

 

 

 

 

 

Ristiäislahjat - kummilahjat

Perinteisenä tapana on ollut, että ainakin kummit tuovat kummilapselleen jonkin lahjan muistoksi tilaisuudesta. Myös isovanhempien ja muiden vieraiden on kohteliasta tuoda mukanaan pieni lahja pienokaiselle.

 

Mitä lapselle lahjaksi?

- kaulakoru-  suojelusenkeli / risti

- kultainen pieni sormus

- pöytähopeita

- hopeinen kynttilänjalka
- vauvan ensimmäiset vuodet kirjan
- vauvan vaatteita
- pussilakanasetti (omalla nimi-painatuksella)
- fleecehuopa, herkkäkuviointi
- satukirja - perinteisimmät sadut

- pehmoleluja

- valokuvaraami pöydälle tai seinälle

- aterinsetti / muki & lautanen & kulho

- aterimet / lusikka & haarukka & veitsi

- arvopapereita (lahjakirja)

- pankkitili, jonne pieni pesämuna

 

Ostoskadulle

 

 

 

 
   


 
 
 
 

 

Tulosta kauniita kutsukortteja ilmaiseksi

 
 
 
 

 

Vauvasivusto

Etusivu

Kartat & sääKauneusLaihisPerhe & kotiTerveysMatkailuOnnitteluViihde

 

 

 

 

 

Tunnisteet: VAUVA, ristiäiset, nimiäiset, kastetilaisuus, kummin valinta, kummiksi kutsuminen,  vauvan nimen valinta, mikä lapselle nimeksi, ristiäisten tarjoilu, nimiäisten tarjoilu, kastepöytä, ristiäispöytä, kastemekko, ristiäismekko, mitä vauvalle lahjaksi, kummilahja, ristiäisten kutsukortit, ristiäiskutsut, ristiäiskutsurunot