|
|
|
| |
| |
|
|
| |
|
Runokortit
Lähetä
joulutervehdys facebookiin tai e-postiin kauniilla
runokortilla |
|
|
Muista Uutena Vuotena!
Uuden Vuoden kortit |
|
Vuosi vanha
meni menojaan,
uutta parempaa
nyt juhlitaan!
 |
Hyvää Uutta Vuotta!
|
|
|
|
Keskellä arjen
uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin jälleen valokseni
tähtien hehkun himmenneen.
Jossain tiedän tähden vielä
säteilevän pimeyteen.
Tahtoisin löytää joulun valon
voimaksi sielun väsyneen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin kuulla jälleen soivan
enkelilaulun vaienneen.
Jossain tiedän laulun tuovan
taivaan tänne turhuuteen.
Tahtoisin löytää joulun rauhan
voimaksi aikaan kiireiseen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin löytää lohdukseni
lapsuuden joulun kadonneen.
Jossain tiedän muistojen
vievän onneen hiljaiseen.
Tahtoisin löytää joulun lahjan
voimaksi kaikkeen mitä teen.
Lumiset oksat
vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katsoen tähtien hopeista nauhaa,
toivomme jouluusi lämpöä, rauhaa.
Tänä jouluna maa on lumeton,
pimeys ikkunoista siintää.
Voiko joulu olla niin lohduton,
mieleen harmautensa piirtää?
Lämmön jouluun tuovat läheiset,
kaikki rakkaat, rakkaat ihmiset
ja yhdessäolonhetket nuo
ne joulumielen sieluun tuo.
Birgit Ahokas
Huurteinen
metsä ja luminen maa.
Otsaasi enkeli koskettaa.
Lävitse roudan ja paksun jään
taivas tuo lämpöään.
Ohi on kiireisen kaupungin hälinä ja työ.
Tässä on nyt rauha ja jouluyö.
Kauniit
joulurunot
joulumaahan johdattaa
Ajatusten siivin palaan
lapsuuteeni vuotten taa.
- LUMIENKELI -
Istuu hiljaa lumessa,
kuun hohde kasvoilla.
Katsoo kohti taivasta,
lumipeitto suojana.
Pakkanen hänet kaunistaa,
timantit päälle varistaa.
Hän luonamme on,
enkeli pienoinen,
lumesta me teimme sen.
Annu Valo
Katsoo
ikkunasta keltainen kuu
ja pakkanen nurkissa paukkuu.
Oksiaan ojentelee huurteinen puu
jossain kaukana Halli haukkuu.
Jouluyön aitoa tunnelmaa
hakee ihminen mielestänsä,
vai onko se pelkkää unelmaa
jonka löytää vain sielustansa?
Birgit Ahokas
Syttyy ikkunalla joulunvalot
loistaa tähdet, tuoksuu joulupuu.
Hangen alle peittyy maat ja salot.
Kiire mainen hetkeks’ unhoittuu.
Avaa sydämesi joulun tulla
etsi todellista joulun tunnelmaa.
Huolet maalliset vaik ois sulla
joulurauha mieles valloittaa.
Taivahalta sataa lunta,
on kaunis joulun valtakunta.
YSTÄVÄLLE
Oi kuulehan ystävä parahin
mitä sulle lahjaksi antaisin.
Mikä elämässä kaikkein kalleinta ois
sitä sinulle tässä toivottaa vois.
Käärin pakettiin ystävyyttä jatkuvaa
siitä paljon iloa, lämpöä saa.
Paketin solmin onnellisuuden nauhaan
solmut sidon rakkauteen ja rauhaan.
Anteliaisuuden laitan ruusukkeeksi
terveyden ja vaurauden koristeeksi.
Otav vastaan multa lahjat nää
se mieltäni jouluna lämmittää.
Birgit Ahokas
Jo hiljenee vuoden
askareet
ja aherrus syksyn työn.
Ota sydämees hetket talviset
ja rauha jouluyön.
On joulussa tuoksua, lämpöä
taikaa
On joulussa hitunen mennyttä aikaa.
Tumma taivas jouluyönä,
tähdet tuikkii valovyönä,
ilmassa on ripaus taikaa,
Rauhallista Joulunaikaa!
Hanki maassa, kuura
puussa.
Taivas hohtaa illan suussa.
Päällä tähti tuikkivainen,
alla oksa huojuvainen.
Immi Hellen
(1861 - 1937)
Joulun rauhaa, rakkautta
sylin täyden saa,
kun itse jakaa ystävyyttä,
hyvin vaeltaa.
Kauniita joulunkelloja
saan hartaudella kuunnella.
Kauniita valkohankia
saan hiihtää ja katsella.
Luonto nukkuu jo talven
unta,
aukesi pilvet, uutta lunta
maa nyt yllensä saa.
Kylmästä meidät on taottu.
Tähtikirkkaista pakkasöistä.
Hangista paukkuvan pakkasen
ja raskaiden päivien töistä.
Mutta helposti ei taitu ihminen,
jolla usko on luontoon suuri.
Pimeyttä kestää vain hetkisen
ja aurinko tuli esiin juuri!
|
| |
Lausun toiveeni hiljaisen,
vain tähdet saavat kuulla sen:
Tule Joulu kultainen.
Talvella murheita muisteta ei,
talvella paljon on lunta,
muistoja kauniita katsellaan,
riemuja vanhoja riemuitaan,
nähdähän kesästä unta.
Eino Leino (1878 - 1926)
Lumivaipan alla uinuu maa
hämy laskee ylle tienoon.
Luonto huokuu rauhan tunnelmaa
mielen johtaa Joulun viettoon.
Jouluaaton lempeä hiljaisuus
valaa iloa sieluillemme,
on lämmin yhdessäolon tilaisuus
jonka luomme rakkaillemme.
Birgit
Ahokas
|
|
|
| |
Katso
taivasta, tähtiä ja kuuta,
vieläkö joulu on jotain muuta.
Ystävän halaus ja aatos jalo,
tuttua on myös kynttilän valo.
Joulun maun tuntee jo kieli, mutta
tärkein on kuitenkin hyvä mieli.
|
|
|
Ikkunasta
katselee
pieni piltti rukka.
Ikkunahan ilmaantuu
jäinen kultakukka.
Lapsi katsoo kaihoten
katsoo ikkunalla.
Hiihtää jouluenkeli
hiljaa kuutamolla.
Sydämessä pienessäkin
asuu joulun taika.
Pysähdy siis Sinäkin,
nyt on juhlan aika.
|
|
| |
- Ensilumi -
Ensilumi maahan satoi;
kaunis, hento valkoinen.
Hiljaa leijui taivaasta,
kuin laulu enkelten.
Iloitsi metsä ja puut,
juhlapuku huurteinen;
peittänyt on alleen sen.
Hetki on aikaa,
olla hiljaa ja viaton.
Puhdas ja valkoinen.
Annu Valo
On valkea lumi
peittänyt maan.
Jo käymme joulua
juhlimaan.
Kynttilät taas valon tuovat
joulunajan hämärään.
Pakkastaivaan kirkkaat tähdet,
yöhön antaa loistettaan.
Se, joka tähtiä
katselee,
sitä enkeli suojelee.
Joka taivaita tähyää,
sitä enkeli ymmärtää.
Joka tuulelta kyselee,
sille enkeli hymyilee.
Enkeli joulun viestiä
kantaa,
rauhaa ja iloa lahjaksi antaa.
Sydämet sykkivät
rakkauden kieltä,
koti on tulvillaan
jouluista mieltä.
Lumi maan sulkee
luoden taikaa,
aatos jo kulkee, kohti
joulun aikaa.
Hiljaisten hankien sinistä
taikaa,
joulu on ihmeiden iloista aikaa.
Joulu!
Aika sytyttää
vieraanvaraisuuden
tuli eteiseen,
antelias hyväntekeväisyyden
tuli sydämeen.
Nyt mielessäin
utuisen matkan teen
ja palaan muistojen lapsuuteen,
jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
ja kaikki siinä kuin unelmaa.
Vaikka aika oli köyhä ja puutteellinen,
oli joulun tunnelma täydellinen.
Jostain äiti herkut taikoi ja loi
ne tyhjästä leipoen pöytään toi.
Tuoksui rakas kotimme kanelilta,
joulukuusen oksilta, omenilta,
joulupuuronkin aromi ihanalta,
kun se leijaili sieraimiin kannen alta.
Kunpa tunteet lapsuuden saisi takaisin
ne lapsenlapsille muistoiksi jakaisin.
Kaiken lämmön, hellyyden, rakkauden
soisin aarteeksi tulevien polvien.
Birgit Ahokas
Lumen alle peittyy maa,
kun käymme kohti juhlan aikaa.
Pian arki taakse jäädä saa,
sillä ilmassa leijuu jo joulun taikaa.
Kajossa kynttilöiden,
tehkäämme tunnelmaan retki.
Keskelle kuulaiden talviöiden,
saapuu vihdoin aattoilta – odotettu hetki.
Ei vielä leivon
suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syöksy kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii hangen alla.
Eino Leino (1878 - 1926)
Valon tulva tää niin maan yli kirmaa.
Se päihdyttää.
On kuin jokin kristallimalja väikkyis
kädess´ enkelin
- viiniä maahan läikkyis.
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
Arjen pikku tähtiä,
jos antaa pitkin vuotta,
ei joulutaivaan kirkkain tähti
loista silloin suotta.
Vein joulukuusen metsään
suojaisaan,
se sieltä loistaa meille valoaan.
On ympärillä jäljet jänöjen
ja oksillansa suoja lintujen.
Alla kuusen oksain vihreiden
On helminauhajälki hiiren varpaiden.
Ja kun kissat uinuu takkavalkealla,
on Joulurauha meillä kaikkialla.
|
| |
|
| |
|
| |
Pakkasilta ikkunaruutuun
joulutähtiä piirtää.
Metsänlaidasta saunan sauhut
kodikkaana siintää.
Pihakuusen pienet jouluvalot
talvi-iltaan tuo tunnelmaa.
Odottaa kaikki kylän talot
jouluaattoa rauhaisaa.
Tauonnut on kiire ja touhu,
ihmismielet herkistyy,
vain kerran vuodessa on joulu,
siinä iloon hyvä syy.
Birgit Ahokas
Ympärillä jouluyön hiljaisuus,
maassa rauha, nukkuu kaikki muut.
Vain hento joulunsävel heläjää
se lapsuusmuistot mieleen herättää.
Yksin istun tuoksuista nauttien,
kuljettaa hyasintit taakse vuosien.
Kodin lämpö lapsen sieluun jää,
se joulunaikaan mielen lämmittää.
Birgit Ahokas
| |
| |
Kello löi jo viisi, lapset
herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!
Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa.
Lämmin karhuntalja reessä odottaa.
Vasta ruunan reessä silmät aukeaa —
siin on silmäin eessä synkkä metsämaa.
Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.
Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle.
Taavetti ja Tiina, nouskaa kannoille!
Mäen rinteen alla talo törröttää,
joka ikkunalla kaksi kynttilää.
Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä aina olla vois!
Jouluna voit nähdä sen,
kauniin hetken, sinisen.
Silloin voit kuulla laulun tuulen,
jossa on sävel rakkauden suuren!
Joulutähden valoon
metsä nukahtaa.
Jokaiseen pieneen taloon
joulu tulla saa.
On Joulunaika leppoisaa,
se hyvän mielen aikaan saa.
Nyt joulun valkeat välkkyy,
kun juhlan vietto jo on.
Taas lasten lauluna helkkyy
jo riemu lausumaton.
Oi
armas auvojen ilta,
oi joulun aatto ja yö,
kun loistaa tähtien silta
ja lapset leikkiä lyö!
Tupa täynnä on tuoksua kuusen
ja tuiketta kynttiläin.
Soi riemukas juhlavirsi
läpi sydänten syttyväin.
Immi Hellen (1861 - 1937)
Kun on kylmää ja pimeää,
tämä
yksikin kynttilä lämmittää.
kun
tulen tähän vierellesi,
kaksinkertainen
on kirkkautesi.
Ei
enää olekaan pimeää,
ja
kolme kynttilää enemmän lämmittää.
Tahdon sydämeesi
joulun tuoda
puhtaan valkoisen,
lämpöisen ja suloisen ja
ruusunpunaisen.
Tahdon helliä sua herkuilla ja
joulusaunalla.
Tahdon paijata ja halia sua
roppakaupalla.
Jouluna voit nähdä sen,
kauniin hetken, sinisen.
Silloin voit kuulla laulun tuulen,
jossa on sävel rakkauden suuren!
Joulu vanha, ikuinen
aina yhtä kultainen,
kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä, lämmin, lempeä.
Onnellista odotusta,
hyvän joulun toivotusta!
|
Himmenee
aattoilta
tähtien hopeasilta
kimaltaa yllä maan.
Hiljenee ihmistalot
lämpöiset jouluvalot
syttyvät ikkunaan.
Kaikuvat kirkkojen kellot
lumiset tiet ja pellot
ääneti odottaa.
Jälleen ihminen siellä
lapsuuden juhlamiellä
jouluhun vaeltaa.
|
Takkatulen hehkusta
Hiilloksen loimusta
Kotilieden lämmöstä
- Sieltä löydän lapsuuden Joulun
Jos on liian vähän aikaa,
kokeilehan tätä taikaa:
Kääri kiire joulusukkaan,
sano sille: Mene hukkaan!
Johan loppuu turha touhu,
saapuu rauhallinen joulu!
Tule Joulu kultainen
Juhla vanhain perinteiden
Saapuu talven hämärään
Hyvän tahdon odotuksen
Nostaa mieleen lämpimään
Sadunlailla taaskin kuvat
Mieliin nousee vanhan maan
Aasit, lampaat, härkäin tuvat
herää eloon uudestaan
Vaikka onkin kaukainen
Satain vuotten takainen
Silti aina läheinen
Tule joulu kultainen
Joulun valon sydämiimme
Tuokoon lailla tähden sen
Tarun, josta muistelmiimme
saamme joulun ikuisen
Vaikka onkin kaukainen...
Jälleen tähden opastuksin
Tietäjät saa seimen luo
Miehet vanhat kumarruksin
Lahjat lapsoselle tuo
Joka joulu muistot palaa
Samaan vanhaan tarinaan
Uudet polvet hengen valaa
perinteeseen jatkuvaan
Vaikka onkin kaukainen...
Huurre puita huokuilee
talvitaivaan alla.
Suksen latu suhisee
hiljaa kuutamolla.
Ikkunasta katselee
pieni piltti rukka.
Ikkunahan ilmaantuu
jäinen kultakukka.
Lapsi katsoo kaihoten
katsoo ikkunalla.
Hiihtää jouluenkeli
hiljaa kuutamolla.
Ulkona tähdet
hiljaiset
luo kirkasta valoaan.
On sisällä lämmintä, kotoisaa
joululauluja lauletaan.
Metsät, laaksot
lumiset,
kilisevät kulkuset,
tähtitaivas kirkas tuo,
taas joulumielen meille luo.
TAI
Joulupuu,
joulupuu,
metsän kaikkein kaunein puu!
Oksissasi häilyvissä
riiputtelet omenoita,
loistat kultatähtösissä,
kerrot metsän tarinoita.
Latvahasi ihanaan
puhkee ruusut tuoksumaan.
Joulupuu, joulupuu,
metsän kaikkein armain puu!
Lakkas alla laulut soivat,
laulat meille sadoin kielin.
Mitä oksas huminoivat,
kuuntelemme juhlamielin.
Joulupuu, joulupuu,
muistos mieleen painauu.
Joulupuu, joulupuu,
metsän kaikkein kallein puu!
Kirkkaat kynttiläs kun palaa
valaisten ja lämmitellen,
kyynel nousee silmään salaa -
kenpä seisois värjötellen?
Tuotpa mieleen taivaan maat,
hyväks sydämemme saat.
Immi Hellen (1861 - 1937)
On hanget
korkeat, nietokset,
vaan joulu, joulu on meillä!
On kylmät paukkuvat pakkaset
ja tuimat Pohjolan tuuloset,
vaan joulu, joulu on meillä! Me taasen laulamme
riemuiten,
kun joulu, joulu on meillä!
Se valtaa sielun ja sydämen
ja surun särkevi entisen,
mi kasvoi elämän tiellä! Oi käykää, ystävät,
laulamaan,
kun joulu, joulu on meillä!
Se tuttu, ystävä vanhastaan,
on tänne poikennut matkoillaan
ja viipyy hetkisen meillä. Nyt tähtitarhoihin laulu
soi,
kun joulu, joulu on meillä!
Nyt maasta taivaaseen päästä voi,
jos sydän nöyrä on lapsen, oi,
kun joulu, joulu on meillä! Oi anna Jumala armoas,
kun joulu, joulu on meillä!
Ja kansaa suojaa sun voimallas,
meit' auta näkemään taivaitas,
kun joulu, joulu on meillä!
Arkityönsä väki
lopettaa,
kaikki aattoa odottaa.
Pirtissä jo kuusi kohoaa,
valot yöhön pilkistää.
Tuvan
ovi narahti ja avautui.
Isoisän mukana huoneeseen tupsahti
tuoretta pakkaslunta.
Savun tuoksu saunasta livahti mukana,
kietoutui raikkaaseen talvi-ilmaan.
Isoisällä oli mukanaan kuusi
ja kuusen perässä kipitimme
me lapsenlapset innoissamme
malttamattomina.
Isoäiti touhuili hellan ääressä.
Silmissäni hänen naururyppynsä,
harteillani käsiensä lämpö ja turva.
Voiko mikään olla lämpimämpi paikka kuin
isoäidin vierellä joulun tuoksussa.
On nostalginen hetki
alla lämpöisten vällyjen.
Tämä hauska rekiretki
vie luo aikain menneitten.
On huikea taivaan kaari
ja lunta tuiskuttaa.
Tämä talvinen satujen saari
mielen jouluiseksi saa.
Oi jospa lapsen lailla
sais kokea Joulun sen,
joka kerran lapsuuden mailla
toi onnen syömehen.
Birgit Ahokas
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan,
ja hiutale sulaa lennostaan,
ja pimeä ruutu valkenee,
ja tähti suurena säteilee.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi poskin punaisin?
Hän on omenan lihaa kokonaan,
hän on joulun tuoksua tulvillaan,
hän on torttu ja luumu ja runsaus,
hän on herkullisin aistimus.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi silmin hohtavin?
Hän on kynttilän liekki lämpöinen,
hän on säihky ja kimmel hankien.
On piippalakkeja silmissään
ja tähdyn hymy ja riemu jään.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi äänin helkkyvin?
Hän on soittorasian sulokkuus,
hän on kirkonkellojen totisuus,
hän on nauru ja salainen supatus,
ja kirkas tiukujen kilahdus.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi jaloin tanssivin?
Hän on tonttu ja poro Lapinmaan,
hän juoksee lahjoja pulkassaan.
Hän kiitää kirmaten jokaisen luo.
Hän kerkeä, kukkiva, joulun tuo.
Taas tultiin jouluun,
ja riemuita saa.
Kun vuosi on mennyt,
käy uusi oven taa.
Näin pääsimme jouluun,
on valkea maa.
Vaan ystävät rakkaat,
on toivottavaa,
et jouluilon jälkeen
vielä iloita vois
ja tulevat päivät
veis pelkomme pois.
Joulun rauhaa,
joulun rauhaa,
joulun rauhaa vaan.
Näin pääsimme jouluun,
on valkea maa.
Vaan meillä niin paljon
on toivottavaa.
Me pääsimme jouluun
- se takaako sen,
että maailma kerran
ois onnellinen?
Jos jouluilon jälkeen
vielä iloita vois,
ei parempaa lahjaa
nyt toivoa vois.
Joulun rauhaa,
joulun rauhaa,
joulun rauhaa vaan.
Kun ilta saapuu ylle maan,
luoden maahan sinihohdettaan.
Kuulen laulun hiljaisen,
rauha täyttää sydämen.
Auringo ei usein näy
Lopull ajastan
Matalimmalda hän käy,
Joulun tänne tuomaan
Armon vuotta luomaan
Lymmyi seimen suojaan
Armon Auringo.
Keskellä kiireiden,
arkisten askarten,
mietin jopa murehdin.
Tuleeko jouluni jouluksi,
saanko kaiken valmiiksi,
mitä antaisin sinulle,
mitä tekisin toiselle.
Entä jos jääkin jotain tekemättä,
kyselen hymyilemättä.
Näen peilistä kasvot kovat,
pelästyn – ne ovatkin ikiomat.…
Tässä on hyvä pysähtyä
ja pieneksi hetkeksi hiljentyä.
En ikinä maailmaa valmiiksi saa,
ei huomaa se yhtä ahertajaa.
Ei tule joulu sydämeen,
jos tunteen tuhlaa kiireeseen.
Joulun tarkoitus on toinen
– sanomaltaan suurenmoinen!
Annankin lahjaksi aivan uutta
– itsestäni iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme,
niin itsekin sitä saamme.
Miten ihanaa on joulun odotus,
kun rintaa ei paina ahdistus.
Lämpöä, rauhaa talven juhlaan,
sydämen tunnetta paljon tuhlaan.
Joulua rauhaisaa!
Oli lempeä yö juuri joulun alla,
kun satoi lunta ja sitä oli kaikkialla,
se pyrysi kaduilla, taivahalla.
Se vaimensi hämyn ja helinät sanan.
Se hidasti askeleet kiiruhtajain.
Oli tulossa valkea, lempeä joulu.
Valkeana kimmeltää jo maa,
Pukki rekeään valjastaa saa,
Kuusipuu komeana loistaa,
Murheet joulu kaikkien kasvoilta poistaa,
Lapset hymyilee jo innoin,
Nautitaan joulusta täysin rinnoin.
Ilmassa on
jouluntaikaa,
Joulu on kulta-aikaa.
Joulupöydässä tavataan vanhat ja tutut,
vaihdetaan toistemme jutut.
Jouluna kauneinta on lapsenriemu.
Sydämmiimme kultaamme joulunmuistot.
Lapsille kivointa on mäessä luistot.
|
| |
|
| |
Monen puhtaan liekin
vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.
Kaarlo Sarkia
(1902 - 1945)
|
| |
Joulu, joulu suloinen,
joulu aina uusi!
Tummat oksat säteillen
seisoo joulukuusi.
Rauha
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino (1878 - 1926)
Kun päivän silmä
sulkeutuu
Ja syttyy tähdet, nousee kuu,
Yön lapset liikkuu valveillaan.
On unikukat kulmillaan.
Ne soittaa kelloin
hopeisin,
Ne kutsuu kuiskein viehkehin.
Taas herää kaipuu kauneuteen!
Ja sielut vaipuu kaikkeuteen.
Niin sineen kaukorantojen
Nyt kierii kaiku kellojen.
Kun sinne kuolee, kaikumaan
Saa sieluissamme uudestaan.
Nää vavahtavat haaveissaan
Ja havahtavat toimimaan
Nyt toden, kauniin etehen.
Niin vaatii soitto kellojen.
Tule Joulu, tuo
pehmeää lunta
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa, kuin suloista unta
tuo mieliimme kiireisiin. |
| |
EINO LEINON jouluruno
Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö -
pyhä nyt on jouluyö.
Katso: valo välkähtää,
hanget kaikki kimmeltää,
yli vuorten, metsien
käy kuin välke siipien.
Se on jouluenkeli.
Herra hänet lähetti
kanssa joululahjojen
luokse pienten lapsien.
Vaikka häll´ on kädessään
niinkuin kulkis kylvämään
ja hän kyllä kylvääkin,
mutta ihmismielihin.
Ei hän anna makeita,
eikä leikkikaluja,
niitä isä, äiti suo.
Mitä jouluenkel´ tuo?
Puhtahia aatteita,
kultaisia kuvia
Suomen lasten sydämiin,
mökkihin ja palatsiin.
Niitä hänen vakastaan
vapiseepi yli maan
niinkuin pikku tähtiä -
eikö se oo ihmettä?
Mutta yhä kummempaa
viel´ on mitä kerrotaan:
kulkiess´ sen enkelin
lapsiks muuttuu vanhatkin.
Sitä et kai ymmärrä.
Kysy sitä äidiltä!
Sitten siunaa itsesi,
nuku - saapuu enkeli.
Eino Leino (1878 - 1926)
Liekki
lämmin ikkunoista
talvi-iltaan kajastaa.
Tupa pieni, puitteet joista
hyvän joulumielen saa.
Lasten silmät kilvan loistaa
Joulua ne odottaa.
Joka vuosi samaa toistaa,
juhla luoksemme kun saa.
Koti muuttuu satumaaksi
tuikut syttyy loistamaan
lapsuusjoulun ainiaaksi
muistoihini kauniin saan.
Birgit Ahokas
|
| |
|
Terve, terve,
jouluaatto!
Sua toivoi äiti, taatto -
hartahammin - usko mua,
lapset odottivat sua.
Kello naksautti kuusi,
niin jo pieni Paavo huusi:
- Kukas tuolta kiipeää
rantatietä viertävää?
Lapset kaikki ikkunaan
heti lentää katsomaan,
näkivätkin selvästi,
kirkas kuu kun valaisi.
Etkö tuntis tulijata,
säkin suuren kantajata,
partasuuta ukkoa,
vanhaa sekä viisasta.
Heti ovi avattiin,
saliin vieras kutsuttiin,
saatiin lahjat loistavat,
viikunat ja omenat.
Ukko etsii lahjaa uutta,
lapset huutaa täyttä suuta:
- Mulle, mulle, ukkoseni,
anna parhain lahjasi!
Pieni Helmi hiljaisna
seisoo toisten takana
eikä pyydä laisinkaan
kunhan toiset saisi vaan.
- Kuka sinisilmä siellä
aivan lahjatonna vielä?
Lapsi, ah, sun sydäntäs!
Lausuu ukko älykäs.
- Etkö luule nähneheni
tästä ohi rientäissäni -
annoit lelus ainoisen
köyhän lapsen kätehen.
Niin, ja näinpä kerran vielä
kuinka kulkeissasi tiellä
sairaan linnun tapasit,
hellästi sen korjasit.
Lahjan sinun arvoisesi
lahjoittaa toinen sulle,
ota multa omaksesi
kultahelmet kaulallesi!
Immi Hellen
(1861 - 1937)
Kellot jo kaikuvat kaamoksen yössä,
yhä vain hyörimme kiireessä,
työssä.
Hetkeksi vaivumme odotuksen
valtaan
tuttujen tuoksujen, kuusen,
maltaan.
Olkoon Joulunne juhlaa,
rauhoittumista;
tehty lämmöstä, herkuista,
tunnelmista.
|
| |
Soi hiljaa
joulunkellot,
ne juhla julistaa.
Lumi peittää metsät, pellot,
hohtaa valkeana maa.
On joulujuhlan aika,
on aika lahjojen.
Kaiken yllä outo on taika
kaikuu laulu lapsosten.
Ja tuikkii tähdet taivaan,
kuin tarinaa kertoen taas;
niin hyvä, lämmin on mieli-
on jälleen rauha maas.
Kaikki muistot
joulun herää
keritään kuin lankakerää.
Vuotta uutta odotellaan,
vanha taakse pudotellaan.
Olkoon alkava vuosi tää
täynnä iloa, elämää.
Ystävyys on ilo suuri
elämämme tukimuuri.
Ilman elo tyhjää ois,
se ei kulu koskaan pois.
Joulua nyt juhlitaan,
ystäviä muistetaan.
Kortti tämä viestin tuo
ajatukset kiirii luo.
Timantit
kauniit puissa kimmeltää.
Tonttu pieni metsää kohti askeltaa.
Hiljaa kuiskii puissa tuuli,
kauniisti sade metsää koristaa.
Alla kuusipuun tonttu pieni
taivaalle katsahtaa,
tähteä kirkasta odottaa.
Siellä loistaa valo ikuinen,
takana metsän hämyisen.
Hymyillen takaa varjojen,
tonttu pieni matkustaa.
Katsoo kohti ikkunaa,
jonka kynttilä koristaa.
Joulua hän odottaa,
polkua pitkin vielä vaeltaa.
Näkee valon ihanan:
tähden toivon ja rakkauden.
Joulu jälleen luonamme on!
|
| |
Kun on taivas tähtikirkkain,
syttyy jouluvalot.
Löytää tonttu piippalakki
kaikki tuvat, talot.
Elämässä vähän on pysyvää,
joka sydämeen Joulusta Jouluun jää.
Vaikka nähdä, kuulla ääntäs en voi
Joulu muistot kauniit mieleen toi.
Tässä jouluterveisen lämpimän
rakas ystävä Sulle lähetän.
Birgit Ahokas
|
| |
Jouluikkuna
Pienen pirtin ikkunassa
nyt jo kynttilä palaa.
Se sydämiimme toivoa valaa.
Ulkona nyt lunta sataa,
kohta joulurauha maahan palaa.
Omassa kodissa, sydämessä,
siellä asuu rauha ikuinen.
Annu Valo
Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset
– tiedän että hymyilet.
Vielä
tahtoisin kokea ihmeen joulun
kokea mukavan, salaisen touhun
istua pöytään rakkaiden kanssa
nähdä lapset iloitsemassa.
Saisinpa vielä kynttilän sytyttää
sitten kun on jo pimeää
Enkeli taivaan jos kuulisin vielä
kaikki olisi tallella siellä.
Menneet joulut muistojen kerälle
laitan ne hiljaa sydämen perälle.
Metsän
hiljaisuus,
puut lumesta taipuu.
Sininen hetki vie pois
kesän kaipuun.
Jostain leijailee nenään
tuoksu piparin ja kinkun,
maahan murennan kurrelle
ja pikkulinnuille limpun.
Lumihiutale hiljalleen leijailee maahan,
rauhallista joulua toivottaa saanhan.
Jääkiteet ruudulla kimmeltää,
kun kuu niihin hohtoa valaa.
Niitä poikanen tarkaten tähystää,
koko illaksi ikkunanpieleen jää
niin ääneti, aivan kuin salaa.
Mitä lukee se ruudusta poikanen,
mitä piirteli tähtöset hälle?
Koko maailma siellä on ihmeitten,
jäätähtöset talven ne omisti sen,
sille pienelle tähystäjälle.
TONTTU
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo, uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ometan ukselle vaiti jää
harmaana hankea vasten,
kuuta taivaalla tirkistää
tuttuna vanhain ja lasten,
katsoo muuria hongiston
takana nukkuvan kartanon,
pohtien iäti uutta
ongelman salaisuutta.
Kouransa partaan ja tukkaan vie,
puistaa päätä ja hilkkaa -
"ei, tämä pulmista vaikein lie,
ei, tämä järkeä pilkkaa" -
heittää, niin kuin jo kiire ois,
moiset pulmat ja mietteet pois,
lähtee toimeen ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat tutkii hän peljäten
lukkojen auki jäävän -
lehmät lehdoista uneksien
torkkuvat oljilla läävän.
Ruuna myös unen heinää syö,
suitset ja siimat ei selkään lyö:
seimeensä saa se tuohon
tuoreen ja tuoksuvan ruohon.
Lampaat ja vuonat karsinaan
makuulle jättää ukko.
Kanatkin nukkuvat orsillaan,
ylinnä ylpeä kukko.
Koppiinsa Vahti vainun saa,
nousee ja häntää heiluttaa,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Pirttiin puikkii hän nähdäkseen
isäntäväkensä oivan,
tietäen heidän siunanneen
tonttunsa työn ja hoivan;
sitten hiipii hän lasten luo
nähdäkseen vesat hennot nuo;
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se onni on suuri.
Halki sukujen vaihtuvain
seuras hän ihmeellistä
näkyä pienten nukkujain -
mistä he saapuivat, mistä?
Polvi varttui ja ahkeroi,
vanheni, lähti - mut minne, oi?
Ongelma eessä on jälleen,
selvittämättä tälleen.
Viimein jää ladon parveen hän,
siellä hän vartoo kesää
tuoksussa heinän lämpimän
lähellä pääskysen pesää:
vaikka pääsky nyt poissa on,
kukkiin noustessa nurmikon
saapuu se tänne varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin se laulaa ja tirskuttaa
matkamuistoja tieltä,
mutta ei tunne ongelmaa,
näin joka vaivaa mieltä.
Seinän raosta paistaa kuu
vanhuksen rintaan heijastuu,
kuunsäde kimaltaa partaan
tontun miettivän, hartaan.
Vaiti metsä on lintuineen,
luonnon mahlat on jäässä,
koski vain ihan hiljalleen
pauhaa matkojen päässä.
Tonttu lumoissa kuutamon
kuulevinaan ajan virtaa on,
miettii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yöhön,
kansa kartanon hiljaisen
nukkuu aamuun ja työhön.
Verkkaan laskee jo kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Viktor Rydberg (1828 - 1895)
katso kuvakertomus
Hiljaa
hiihteli enkeli kuutamolla,
säde näkyi ikkunalla.
Kauniin ajatuksen sulle suon,
joulurauhan viestiä perille tuon..
Voi ystävä kaksijalkainen,
jättäisit touhun kiireisen ja
kanssani kerällä loikoillen,
odottaisit joulua kehräten.
Joulusivuston aakkoshakemisto
|
|
|
